Toisaalta, kun mökkejä on useampi, niin myös "pientä puuhastelua" riittää. Joku siivoaa, pesee saunoja ja putsaa aittoja. Tai kitkee kukkapenkkejä, kastelee kukkia tai touhuaa muuten vaan. Jos ei muuta ole, niin laittaa vaikka ruokaa. Jollain perheenjäsenellä on aina ruoka-aika.
Ylä-Savossa olevalla mökillä siivousurakka osui tänä vuonna kesäkuun alkupäiville. Ensimmäinen puulieden lämmitysyritys ns. esilämmitys, päättyi jälleen kerran Savusukelluksen alkeet-kurssiin. Savun sekaan hävisi myös isosisko. Hetken hätäännyksen jälkeen tuli älynväläys: tämän suvun naiset eivät ole hetkeäkään hiljaa, joten ei muuta kuin ääntä kohti. Räpätys kuului saunan suunnasta, joten sinne siis. Ja siellähän se sisko itsekseen höpötteli ja tökki kepillä savuavaa kiuasta.
Seuraavana päivänä oli sitten tartuttava tositoimeen. Siivouspäivä koitti onneksi kirkkaana. Kaikki kamat ulos ja hämähäkinverkkojen kimppuun. Tällä kertaa pääsi vain muutama kirkaisu, vaikka kaikki maailman hämähäkit olivat päättäneet muuttaa talven aikana sisätiloihin. Sen verran äänekästä siivous kuitenkin oli, että edellisenä iltana rannalla uiskennelleet joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Äkkiseltään ei uskoisi, että stressaaja on maatalon tyttö, sillä hämähäkit ja muut ötökät ovat Iljettävien Otusten -inhokkilistan ykkösenä.
Eikä niiltä iljetyksiltä vältytty kahta viikkoa myöhemmin Mikkelin mökilläkään. Yäk, yäk, yäk. Vielä kerran yäk! Voiton vei kuitenkin tämän vuoden äklöimmän putsattavan kisassa ne neljä onnetonta pikkulintua, jotka olivat onnistuneet tunkemaan itsensä sisätiloihin (ilmeisesti ilmanvaihtoputken kautta) ja pas*oneet koko huushollin hätäpäissään. Tv oli valkoraidallinen, pöydät ja tasot täynnä osumia... Jopa anopin keksipurkki oli saanut komean kuorrutuksen!
No, juhannuksena kaikki näytti oikein hyvältä. Tuskin kukaan vieraista huomasi verholautaan jäänyttä kökköä. Toivottavasti.
Ensi juhannuksena taidetaan lähteä veneilemään. On ainakin vähemmän siivottavaa. Eikä nämä kaverit niuhota siivouksesta.