Kielitaitoa

"Miksi sinä opetat meidän koiralle ruotsia?"

Ääni kuului teemukin takaa. Perheenpää istui iltapalalla keittiön pöydän ääressä ja seurasi Lennin opetustuokiota eteisen puolella. Ääni oli hieman närkästynyt. "Ruotsia!?"

"No mitä sitten! Samahan se on, mitä sanaa käyttää." Lenni oli opettelemässa rally-toko liikettä, jossa koira tulee istumaan ohjaajan eteen. "Sitä paitsi Eteen-käsky on jo käytetty agilityssä. Kom! on ihan hyvä käskysana eikä Lenni tiedä, että se on ruotsia. Itse asiassa käskysana saa olla vaikka swahilia, sillä ei ole mitään väliä!" Rouva koirankouluttaja alkoi jo hikeentyä. Osaksi siitä syystä, että palkkaamiseen tarkoitetut makkarat hupenivat uhkaavaa vauhtia väärän koiran suuhun. Iiro-ipana, notkeana kuin mato ja pitkäkaulaisena kuin kirahvi, onnistui ujuttamaan kuononsa Lennin avointen leukojen eteen ja sieppasi taitavasti pitkällä kielellään makkarat parempiin suihin. Varsinainen työntekijä, poloinen Lenni, haukkasi kirjaimellisesti tyhjää. Ruskeiden silmien katse oli sydäntäsärkevän surullinen.

Keittiöstä kuului mutinaa. Jotain, mistä ei saanut selvää. Sekin vielä! Jos urputtaa, niin urputtaisi edes niin, että sen kuulisi! Sitten se tuli:

"No sano nyt edes vähän enemmän kurkkuäänteellä Komm!, niin se olis sitten saksaa. Parempi saksa kuin ruotsi."
"Ai jaa, svensktalande, bättre folk ei siis päde koiriin?"

Hetken mietiskelyn jälkeen oli annettava kuitenkin pieni myönnytys. Snautseri on oikeastaan saksalainen rotu, joten voisihan sitä kuitenkin vähän harkita. Jos sitten haluaa kaksikielisen koiran. Tai siis yksikielisen...yksi pitkä kieli kyllä riittää koiralle. Mutta siis kahta kieltä puhuvan. Mutta eihän koirat puhu muuta kuin koiraa... Äääh! Antaa olla!

Luffe, kom hit, så får du mat!

Posted with Blogsy

Lenni-poika, kovan onnen koira

Lenni-paran agilityura taitaa olla loppusuoralla. Eläinlääkäri tutki viime käynnillä paitsi naisen tuoksusta seonneen eturauhasen, myös röntgenkuvissa näkyvän selkärangan. Ja mitäs sieltä löytyikään. Yksi nikaman väli on kaventunut. Vielä ei ole ollut Lenniäisellä mitään oireita, mutta eläinlääkärin mielestä olisi hyvä välttää hyppäämistä ja kiipeilemistä, ettei välilevy luiskahda pois paikaltaan.
Voi surkeus!
Mutta onhan koiran elämässä paljon muutakin kuin agility. Itse asiassa koira voi vallan hyvin viettää mukavaa ja rikasta koiran elämää ilman ainuttakaan hyppyestettä, putkea tai puomia.
Vai voiko?
Monet harrastavat tottelevaisuutta. Siispä sitä kohti.

Tapahtui eräänä iltana kotona:
Juniori otti kourallisen Lennin lempinamuja ja kävi istumaan haaraistuntaan lattialle. Lenni kipitti kiireen vilkkaa pojan syliin ennen kuin Iiro ehtisi. Tottiskoira kävi istumaan pojan eteen, selkä poikaa päin. Siis häh? Niska-hartia -hierontaako se odotti?
No, sitten saatiin koira oikein päin. "Tassu!", kuului käsky. Lenni meni maahan.
Kun ei namia tullut, se nousi ylös istumaan ja katseli poikaa ihmeissään. "Tassu!" Lenni kävi taas makaamaan. "Ei oo totta, mitä sinä oot tälle opettanut?", kyseli poika ja nauroi katketakseen.
Kolmas yritys. Käsky tuli ja tällä kertaa Lenni pomppasi kahdelle jalalle ja yritti antaa yläviitosen.
Vielä enemmän naurua.
Sitten poika vaihtoi käskyä. "High five!" Se toimi vähän paremmin. Lenni pomppasi taas takajaloilleen ja mätkäisi molemmat tassut pojan kättä vasten. Sitten se istahti ja tuijotti makupalakättä odottavasti. Olihan se tehnyt koko ajan kovasti hommia, miksei niitä namuja jo sada suuhun?
Vielä muutama eri käsky perheen ulvoessa jo naurusta. Yksikään ei mennyt sinne päinkään. Emäntäkin pyyhki jo (ilon?) kyyneleitä silmäkulmastaan. Siinäpä meillä tulevaisuuden tottelevaisuusvalio.

Illalla harjoiteltiin salaa istu- ja tassu-käskyjä. Ei kai sinne tokokurssille voi muuten mennä ?

Tokoileminen on tylsää. Mieluiten pilkin tässä ja katselen unia makkaralla peitetystä keinusta.

Posted with Blogsy