Iiroa ketuttaa.
Hyvin mennyt aamulenkki päättyi keljusti siihen, että emäntä pesi pelkkien tassujen sijasta koko koiran.
Vieläpä sitruunan tuoksuisella sampoolla. Jos se ei vedä ilmettä happamaksi, niin ei sitten mikään.
Suihkun jälkeen se mokoma otti esiin vielä föönin ja hurisutti sitä ainakin puoli tuntia. Lämmintä ilmaa meni korviin ja oli pakko ravistella päätä vähän väliä. Yritti se puhaltaa sillä hännän allekin, mutta eipä onnistunut. Joku istui kuin pylly liimattuna trimmipöydällä. Hännän alle ei ole kellään mitään asiaa. Piste.
Kuivausoperaation jälkeen vaikutti siltä, että rauha oli taas laskeutunut taloon ja emäntä oli saanut ylimääräiset energiansa tuhlattua mutta vielä mitä. Kaupunkireissun ja kahden tunnin shoppailun jälkeen se kehitti vielä jostain ylimääräisen energiapiikin ja alkoi puhua rullauksesta.
Siis mitä? Eikös tämä tullut jo selväksi ekalla kerralla? Rullaaminen ei sovi kunnon koiran vartalolle, sillä siitä jää ikäviä laikkuja hienon herran turkkiin. Sillä koisyömän näköisellä karvalla ei hurmata kulmakunnan tytsyjä. Kiertävät kaikki kaukaa, kun näyttää siltä, että kaverilla on kauhea tarttuva tauti tai vähintäänkin hirveä vitamiini- ja hivenainepuutostila. Ei auta vaikka kuinka heiluttaa häntää tai kuolaa kieli pitkällä.
Mutta tosi kuin vesi. Kaveri joutui trimmipöydälle ja taas lähti karvaa ainakin kilo. Eikä muuten enää oo vain muutama aukko komeessa turkissa! Se on nyt totaalituho! Aukkohakkuu, voi helkkari! Missä ne kettutytöt nyt oli, kun olis apua tarvittu? Ois voinut muutama mimmi laittaa kahleet kiinni trimmipöytään, niin ei ois emäntä päässy lähellekään trimmiveitsien kans. Ois vaan Alfauroksen kans jututettu niitä kettutyttöjä, jos ois sattunut pari sellasta näpsäkkää pimatsua. Mutta eipä tietenkään.
Joten ei tässä muuta. Ei kurjuutta kummempaa.
Posted with Blogsy
