Pois mukavuusalueelta

Onhan se uskottava, kun samaa asiaa tulee useammasta suunnasta. Ensin siitä puhui työpaikalla pomo. Sitten joulupäivänä Hesarin artikkelissa sivuttiin asiaa. Sen jälkeen töihin liittyvä kirja ryöpsäyttää saman asian silmille heti ensimmäisillä sivuilla. Siis minkä?

Kysymys on siitä, että ihmisen pitää mennä pois mukavuusalueeltaan, jos haluaa kokea jotain uutta. Jännitys  ja pieni pelko on hyvä asia. Elämästä tulee sillä tavalla mielekästä.

Hankalia tunteita aiheuttavia tilanteita ei kannata vältellä, koska se saa luopumaan itselle tärkeistä asioista, sanoi Hesarissa haastateltu psykiatri.

Siispä tarttumaan härkää sarvista ja oikeasti pois omalta mukavuusalueelta eli tutuilta lenkkipoluilta.

Jo vuosia sitten eräs asiakas kertoi juoksuttavansa koiriaan vapaana muutamassa paikassa eri puolella kaupunkia. Rauhallisia metsäreittejä, polkuja ja kiva maasto. Eikä muita koiria tai ihmisiä häiritsemässä.

Ajatus putkahti päähän tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina, kun aurinko paistoi kauniisti ja pakkasta oli -4 astetta. Ihanteellinen keli juoksuttaa koiria vapaana metsässä. Kun vain tietäisi missä...

Kolme isoa koiraa omistanut asiakas tuli kuin tilauksesta mieleen, ja ei muuta kuin suunta kohti yhtä asiakkaan mainitsemaa paikkaa. Hiukan kävi mielessä pelon häivähdys, että eksyyköhän sitä siellä, kun ei ole koskaan siellä suunnalla käynytkään. Anova vilkaisu kohti suunnistustaitoista perheenpäätä ei tuottanut tulosta, mies vain ynähti suklaarasian ja kirjan takaa. Sieltä ei ollut seuraa saatavissa.

"Pois mukavuusalueelta, pieni jännitys on vain hyväksi. Koskaan et koe mitään uutta, jos et uskalla kokeilla... " Pieni joulutontun näköinen ukkeli istui olkapäällä ja kuiskutti korvaan kiihkeästi. "Osaat kyllä, ei ole mahdollista eksyä, jos vain katsoo tarkasti ympärilleen ja painaa polut mieleensä!" Samaan aikaan aurinko oli jo laskeutumassa mailleen, joten oli toimittava nopeasti. Nyt tai ei ollenkaan - ainakaan tänään. Oli kyllä tyhmää lähteä vieraaseen metsään, juuri ennen hämärää, mutta se ei pelaa, joka pelkää. 

Valmistautuminen tapahtui pikavauhtia, mutta kuitenkin kaikki tärkeät asiat huomioonottaen. Ensin pissalle, ettei tarvitse metsässä kyykistellä kylmässä. Sitten sopivasti vaatetta päälle reipasta kävelyretkeä varten.  Pari fleeceä ei ole ollenkaan liioittelua, kun koirat kuitenkin pysähtelevät välillä haistelemaan. Fiksu ihminen pukee mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän. Hyvän fiiliksen pilaa paleleminen, joten sitä ei saa päästää tapahtumaan. Fleecet siis päälle, toppahousut ja toppatakki. Pipo ja rukkaset.

Sittten viimeistelyksi kaikki turvavarusteet:

Joulupukin tuoma heijastinliivi on ehdoton turvavaruste. Oli valmistauduttava siihen, että erämaasta stressaajaa etsii moottorikelkkapartio ja olisi aika noloa jäädä pelastajien alle pimeässä. (Se ei kyllä tullut mieleen, että pelastuspartiot eivät voi karauttaa korpeen kelkoilla, koska lunta ei ole milliäkään.)

Otsalamppu, jos pimeys yllättää korvessa. Näkee ainakin olevansa eksyksissä.

Koirielle heijastinhuivit kaulaan. Kts. kohta moottorikelkat. Lisäksi on mahdollista, että joku hullu ajelee metsäautoteillä autolla. Joten heijastimet heilumaan koirillekin.

Koirien makupalat. Niillä saa koirat houkuteltua takaisin omistajan luo.

Tai sitten ne voi heittää nälkäiselle susilaumalle alkupaloiksi ja pinkoa itse sillä aikaa pakoon, ennen kuin päätyy pääruoaksi.

Kännykkä mukaan, totta kai.

Perheenpäälle tarkka selvitys siitä, minne suuntaan oli menossa ja miksi. Ketä oli mukana ja miksi. Ja että piti tulla hakemaan, jos eksyjä soittaa. "Ai miksi?", ynähti perheenpää ja jatkoi suklaan syömistä.  Siinä se sitten tuli, reissun heikoin lenkki. Pelastussuunnitelma ontuu, jos pelastaja ei ymmärrä tehtäväänsä. Olkoon. Aurinko laskeutui alemmas, eikä ollut enää minuuttiakaan aikaa hukattavaksi. 

Ei muuta kuin koirat autoon, "turvavarusteet" etupenkille ja sitten menoksi.

Pienen ajomatkan jälkeen löytyi asiakkaan mainitsema paikka. Auto parkkiin ja koirat vielä hihnaan. Oli syytä ottaa tilanne haltuun ja tsekata alue, ennen kuin päästää sessut vapaaksi. Poikkeuksellisen älykästä ajattelua stressaajalta.

Polkuja oli jo lähtöpaikalla joka ilmansuuntaan. Koska ei tiennyt yhtään, minne päin kannattaisi lähteä, oli vain valittava yksi ja lähdettävä katsomaan minne se vie vai viekö se yhtään minnekään.

Ja veihän se. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, mutka... Helppoa kuin heinänteko! Sähkölinja tuolla. Polkujen risteys, toinen risteys ja kolmas. Koirat nauttivat, kun pääsivät vihdoin juoksemaan vapaana. Iiro pinkoi innoissaan mäet ylös, tuli luokse takaisin täyttä laukkaa ja pinkoi uudestaan saman mäen päälle odottamaan Lenniä ja emäntää. Iirolle voisi merkitä kolminkertaisen matkan treenipäiväkirjaan.

Aurinko painui taivaanrannan taakse ja piti kääntyä takaisin. Jännä juttu, menomatkalla ei ollut huomannutkaan, miten monen risteyksen ohi oli tullut. Hm...

Mutta ei hätää! Viimein mutkan takaa tuli näkyviin oma pikkuauto, joka odotti kiltisti retkeläisiä.

Stressaaja heittäytyi hikisenä ja  tyytyväisesti huokaisten etupenkille. Olipa ollut mainio retki! Voisikin vilkaista, että mitä Sport Tracker kertoo reissun pituudeksi.

Ei per...hana! Akku loppu.
Ei siis olisi voitu soittaa ketään hakemaan. Olipa onni, ettei eksyttykään.

Ja huomenna mennään taas! 

Nyt kyllä nukuttaa!

Joulurauhaa!

Stressaaja haluaa toivottaa kaikille rauhallista joulua.
Joulun sanomasta muistuttaa kauniisti perinteinen seimiasetelma.
Kuvassa myös kaksi aasia, jotka vartioivat laumaansa yötä päivää...
Jouluiloa!

Kärsimysviikko

Niin se mies sitten lähti.
Viikoksi ties minne hurvittelemaan. No ei sentään - työmatkalle se lähti.
Ihan kauhea homma kun joutuu yksin käyttämään koirat ulkona. Jokaikinen  päivä. Ja vielä monta kertaa päivässä. Miten se on mahdollista? Siis aamullakin ennen työpäivää???
Ei oo todellista.
Kuka sitten istuu puoli tuntia kirkasvalolampun ääressä ja lukee päivän lehdet ja tsekkaa feisbuukin kahvimuki kourassa. Ei kukaan! Äipän hommat jää ihan tekemättä! Järkyttävää!
Iltapäivällä onneksi on juniorin pakkotyö - ei kun anteeksi - kotityönä koirien ulkoiluttaminen lyhyesti eli ns. välipissatus.
Mutta sitten taas illalla joutuu ihan itse uudestaan, siis haloo - jo toisen kerran samana päivänä!! - pukemaan ihan hullun vaatteita päälleen, että tarkenee ulkoiluttaa koiria. Aika epistä! Kävele siinä sitten pilkkopimeessä taas samaa rundia niitten kaa, ei mitään järkee.

Tuolleen vaan lähtee työmatkalle ja jättää kaiken vastuun yhden pienen naisen heiveröisille harteille. Kyllä vastuu painaa. Yh-äidin elämä on tosi raskasta. Varmaan joutuu käymään jossain ulkona syömässä, kun eihän tässä ehdi mitään ruokaa enää tekemään. Ja shoppaillakin täytyy, kun oikeastaan ei oo mitään päälle pantavaa iltalenkille. Ei kai kukaan käy samoilla vaatteilla aamu- ja iltalenkillä?
Luultavasti täytyy myös varata kampaaja. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos kampaus kärsii pipon alla.
Eniten kyllä huolestuttaa Lennin ja Iiron selviäminen. Raukkaparoilta puuttuu ihan kokonaan nyt miehen roolimalli. Henkinen kehitys kärsii, se on selvä.

Kielitaitoa

"Miksi sinä opetat meidän koiralle ruotsia?"

Ääni kuului teemukin takaa. Perheenpää istui iltapalalla keittiön pöydän ääressä ja seurasi Lennin opetustuokiota eteisen puolella. Ääni oli hieman närkästynyt. "Ruotsia!?"

"No mitä sitten! Samahan se on, mitä sanaa käyttää." Lenni oli opettelemässa rally-toko liikettä, jossa koira tulee istumaan ohjaajan eteen. "Sitä paitsi Eteen-käsky on jo käytetty agilityssä. Kom! on ihan hyvä käskysana eikä Lenni tiedä, että se on ruotsia. Itse asiassa käskysana saa olla vaikka swahilia, sillä ei ole mitään väliä!" Rouva koirankouluttaja alkoi jo hikeentyä. Osaksi siitä syystä, että palkkaamiseen tarkoitetut makkarat hupenivat uhkaavaa vauhtia väärän koiran suuhun. Iiro-ipana, notkeana kuin mato ja pitkäkaulaisena kuin kirahvi, onnistui ujuttamaan kuononsa Lennin avointen leukojen eteen ja sieppasi taitavasti pitkällä kielellään makkarat parempiin suihin. Varsinainen työntekijä, poloinen Lenni, haukkasi kirjaimellisesti tyhjää. Ruskeiden silmien katse oli sydäntäsärkevän surullinen.

Keittiöstä kuului mutinaa. Jotain, mistä ei saanut selvää. Sekin vielä! Jos urputtaa, niin urputtaisi edes niin, että sen kuulisi! Sitten se tuli:

"No sano nyt edes vähän enemmän kurkkuäänteellä Komm!, niin se olis sitten saksaa. Parempi saksa kuin ruotsi."
"Ai jaa, svensktalande, bättre folk ei siis päde koiriin?"

Hetken mietiskelyn jälkeen oli annettava kuitenkin pieni myönnytys. Snautseri on oikeastaan saksalainen rotu, joten voisihan sitä kuitenkin vähän harkita. Jos sitten haluaa kaksikielisen koiran. Tai siis yksikielisen...yksi pitkä kieli kyllä riittää koiralle. Mutta siis kahta kieltä puhuvan. Mutta eihän koirat puhu muuta kuin koiraa... Äääh! Antaa olla!

Luffe, kom hit, så får du mat!

Posted with Blogsy

Haasteellinen homma

Stressaajan koirablogi sai Liebster Award -haasteen. Aatu-hauva laittoi haastetta tulemaan, kiitos Aatu ja sihteeri! ”Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.”

Säännöt:

1 Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2 Vastaa sinut haastaneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3 Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansainnutta blogia, jolla on alle 200 seurajaa.
4 Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille blogeille.

Aatu esitti meille seuraavat kysymykset:

1 Missä teidän perheenne koirat nukkuvat yönsä?

Molemmat koirat nukkuvat omissa sängyissään. Tai sitten toistensa. Lenni on vallannut nimittäin Iiron pedin. Lenni on vuosikaudet karttanut donitsi-mallisia petejä, sillä pikkupentuna se innostui nylkyttämään petiään niin kovasti, että satutti siinä touhussa itsensä. Vasta nyt kypsillä kymmenillä donitsin pyöreät ja pehmeät muodot ovat alkaneet uudestaan viehättää, sillä seurauksella, että Iiron donitsi on nyt sitten Lennin. Lennin divaani jäi Iirolle. Joka ikinen ilta meillä nähdään sama näytelmä: Lenni menee makkariin ja kävelee suoraan Iiron pedille. Iiro tulee perästä, katsoo omaa petiään kaipaavasti, jossa Lenni on jo nukkuvinaan, ja hieman alistuneesti kääntyy pois ja käpertyy pieneksi keräksi Lennin divaanille.

2 Mistä leluista teidän perheenne koirat tykkäävät eniten?

Lenni ei perusta juurikaan leluista. Kotona lelut saavat lojua lattialla, ne eivät kiinnosta juurikaan. Lennin mielestä ihaninta on varastaa sukkia tai alushousuja ja kuskata niitä olohuoneen pöydän alle.

Iirolla on oma rrrrrakas päätön Fredrikson. Fredrikson oli joskus "eläessään" pupu, silloin kun sillä oli vielä pää ja muut ruumiinosat. Sitä pitää nuutata ahkerasti ja pitkin päivää. Kun perhe palaa töistä/koulusta kotiin, niin Iiro tulee ensin ovelle vastaan, sitten lähtee kovaa vauhtia hakemaan Fredriksonia ja tulee sen kanssa uudestaan ovelle. Saapujan tehtävä on ottaa Fredrikson Iiron suusta, ihailla sitä arvostavasti ja antaa se heti takaisin Iirolle.




3 Mitä teidän perheenne koirat harrastavat?

Tämä on helppo! Nukkumista ja syömistä pääasiassa. Ulkoilua ja tyttöpissojen haistelua. Mamman kanssa Lenni treenaa tällä hetkellä rally-tokoa ja Iiro agilityä. Joskus muinoin molemmat koirat harrastivat kauneuskilpailuja, mutta ne ovat jääneet jo vähemmälle.

4 Miten teidän perheenne koirat ovat saaneet kutsumanimensä?

Lenni sai kutsumanimensä ajomatkalla Kajaanista kotiin. Pienenpieni sisupussi näytti luontonsa jo matkalla ja pureskeli terävillä naskaleillaan emännän turvavyötä sen minkä kerkesi. Matkan aikana siinä perheenpään kanssa maisteltiin erilaisia nimiä alkaen Charliesta (liian hankala ääntää pakkasessa) päättyen Viliin (liian tavallinen). Jossain kohtaa matkaa se sitten kolahti: emännän sylissä siinä vaiheessa umpiunessa nukkuva pikkuinen on Lenni. Se nimi tuntui heti omalta.

Iiro sai nimensä ennen kuin meillä oli edes tietoa toisesta koirasta. Aluksi Iiro oli siis emännän mielikuvituskaveri! Emäntä alkoi sitten vain höpötellä ääneen, että pitäisi saada yksi pieni pippuri meidän perheeseen. Iiro tuntui oikealta nimeltä pienelle pippuripojalle. Sitä kun tarpeeksi hoki, niin toive toteutui. Kasvattaja-Anne oli päättänyt hankkia jalostuskoiran ja tarjosi yhteisomistuskoiraa meille. Ja niinpä Iiro oli löytynyt.

5 Onko teidän laumanne pomo koira vai ihminen? Kuka?

Haa! Vielä helpompi kysymys! Todellinen pomo ja koko lauman johtaja on tietenkin emäntä.Ei epäilystäkään! (Perheenpää saa olla siinä luulossa, että hän on perheenpää. Asian oikea laita valkenee varmaan hänelle jossain vaiheessa.)

6 Mikä on teidän perheenne koirien lempiruoka?

Lasketaanko lempiruoaksi myös puruluut ja herkkupalat? Tähän on nimittäin tosi vaikea vastata yksiselitteisesti. Lenni ja Iiro saa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen melkolailla samanlaista huttua; tuttua ja hyväksi havaittua nappulaa riisin tms. kera aamulla ja raakaa lihaa, puuroa tms. kasvissoseen tai hedelmien kanssa illalla. Ruoka on aina hyvää ja sen kimppuun täytyy suorastaan hyökätä, kun lupa syömiseen on saatu. Mutta ehkä erikoisherkkua on makkara, koska sitä saa niin hirveän harvoin. Yleensä se on ollut treenipalkkana eikä siis ihan ruokana. Kuivattu broilerinfile on myös herkkua.

7 Mitä tekisit mieluiten huomenna?

Lähtisin katsomaan juniorin jalkapallopeliä. Mutta koska matka on liian pitkä, enkä sinne pääse, niin toiseksi parhain vaihtoehto on nukkuminen ja laiskottelu. Pojan hyvällä kaverilla Eetulla oli lapsena huippuilmaus asialle: kalsaripäivä. Silloin ei poistuta kotoa eikä kalsareista luovuta.

8 Miten teidän perheenne koirat matkustavat?

Riippuu siitä, minne ollaan menossa ja millä kokoonpanolla. Jos autossa on tilaa kahdelle häkille, niin kumpikin koiruli matkustaa omassa häkissään. Jos taas tilaa ei ole häkeille, niin Lenni matkustaa emännän jalkatilassa ja Iiro takapenkillä poikien välissä. Tästä on vielä yksi variaatio olemassa, nimittäin Iiro häkissä ja Lenni jalkatilassa. Kaikki riippuu siis matkalaukkujen määrästä.

9 Kiinnostaako kaverikoiratoiminta?

Kyllähän se kiinnostaisi, mutta näistä kahdesta hepusta ei taida olla siihen hommaan. Lenni on kaikille ystävällinen mutta kommunikoi murisemalla, joten jotkut saattavat luulla sitä vihaiseksi. Syliin nostamisesta Lenni ei välitä pätkääkään. Iiro on taas arkajalka, eikä tykkää siitä, että vieraat (varsinkaan lapset) lähestyvät sitä. Pelottavia on myös kaikenlaiset kulkuvälineet; rollaattorit, pyörätuolit jne. Joten no way.

10 Tykkäävätkö perheenne koirat lumesta?

Miten sen nyt ottaa. Lumi on ihan kivaa niin kauan aikaa kuin se pysyy maassa. Tassuun, mahaan ja partaan tarkertuva lumi on pyllystä. Lenni ei voi kävellä, jos lumi tarttuu karvoihin. Iiroa se ei haittaa niin paljon.

11 Milloin teille tulee uusi koira?

Oi ja voi! Sen kun tietäisikin. Kyllä se tulee, enemmin tai myöhemmin. Perheenpää on ilmoittanut, että ei tule enempää koiria, mutta se ei vain tiedä vielä. Kts. kysymys 5. ;0)

Fatalisti emäntä uskoo, että oikea koira tulee oikeaan elämäntilanteeseen.
--------------------

Haastetaanpa sitten seuraavat blogit:

Ruma pieni talo

Terrieripojat ja paimentyttö

Näistä olisi mukava kuulla uusimpia kuulumisia!

Lisäksi aktiivinen blogi Kolmiokorvat

Koirablogeja en taida muuten tähän haastaa, koska haaste näyttää kiertäneen jo kaikki seuraamani blogit. Mutta ottakoon kopin ken tahtoo!


Kysymykset:

1. Millaisia blogeja seuraat?

2. Mistä keksit aiheet blogiteksteihisi?

3. Mistä unelmoit tällä hetkellä?

4. Jos voisit muuttaa jotain, mitä se olisi?

5. Mikä on halvin hupisi?

6. Mistä et voisi koskaan luopua?

7. Jos saisit haastatella blogiisi jotain kuuluisaa henkilöä, kuka se olisi?

8. Maailman turhin asia/esine on...?

9. Mikä vie tällä hetkellä eniten aikaasi?

10. Mikä on parasta bloggaamisessa?

11. Minkä kysymyksen haluaisit esittää itsellesi? Saat myös vastata kysymykseesi.

Lenni rallikuskina

Hupsista heijaa! Onpas blogin edellisestä päivityksestä vierähtänyt hieman aikaa. Onko elämä ollut niin kiireistä, ettei tänne ole ehtinyt kirjoittamaan vai olisiko niin, että stressaajan itseilmaisun tarve on päässyt vähenemään? Hyvin luotettava lähde (horoskooppikirja) sanoo nimittäin niin, että leijonilla on erittäin voimakas itseilmaisun tarve. Saattaahan se kyllä olla niinkin, että itseilmaisua on tullut harrastettua enimmäkseen kotosalla. Ilmankos perheellä niin ovat korvat punoittaneet...

Eipä toisaalta ole mitään erikoista tapahtunut, mistä olisi voinut jotain kertoa. Normisettiä: töitä, harrastuksia ja kotihommia. Lenni on ollut kotimiehenä, kun Iiro on päässyt aksailemaan. Muutamissa kisoissakin on käyty hakemassa kokemusta, mutta aika vähiin ne on jääneet. Viikon ainutta vapaapäivää ei raaski käyttää siihen, että kampeaa ylös pehmoisesta pedistä ja armaan kainalosta kuuden aikoihin ja hyppää auton rattiin seiskalta, vain todetakseen myöhemmin, että koko päivä meni ja tulipa taas kolme hyllyä ja 250 kilometriä ajoa.

Mutta tänään on kaikki tosin. Lenniäinen aloitti uuden harrastuksen, rally-tokon. Voi jee, mikä riemu, kun Lenni pääsi pitkästä aikaa yksin hallille, ilman sitä iänikuista iilimatoa, mukana roikkuvaa peräpukamaa eli Iiroa. Ettäs osasi joku olla polleana ja rinta rottingilla. Lennin olemuksesta näki jo kaukaa, että kingi on palannut!

Rally-tokossa tehdään erilaisia temppuja radalla olevien kylttien mukaan. Useimmat liikkeet ovat tokosta tuttuja; mm. seuraaminen. Sitten siihen on lisätty muita hauskoja liikkeitä esim. pyörimisiä ja pujottelua. Välillä ohjaaja tekee liikkeen ja koira saa istua tai maata paikallaan. Nolottaa ihan tunnustaa, mutta ensin kävi mielessä että "istu, kierrä koiran ympäri" tarkoittaa, että ohjaaja mätkähtää takalistolleen ja hiissaa sen koiran ympäri. Onneksi ei ehditty kokeilla, ennen kuin oikea suoritus näytettiin. Muuten olisi nähty ensimmäistä kertaa tokohallin historiassa hämähäkki- tai rapukävelyä.

Saa nähdä, miten Lennin rallit jatkossa sujuvat. Kaasuttelun se poika osaa jo entuudestaan, valitettavasti.  Välillä koko perhe pakenee yökkien huoneesta ja tempoo kaikkia ovia ja ikkunoita auki. Äijässä on potkua, vaikka ikää onkin. Kartturi saattaa olla jatkossa pihalla, sillä kylteissä on pari tooosi pahaa. Käänny vasemmalle ja käänny oikealle. Tätä ei perheenpää usko, mutta ekalla kerralla menivät suunnat ihan oikein. (Selitys: niissä kylteissä on myös nuolet!)

Harkkojen jälkeen on tärkeää rentoutua kunnolla. 

Posted with Blogsy

Pelastakaa koira!

Iiroa ketuttaa.
Hyvin mennyt aamulenkki päättyi keljusti siihen, että emäntä pesi pelkkien tassujen sijasta koko koiran.
Vieläpä sitruunan tuoksuisella sampoolla. Jos se ei vedä ilmettä happamaksi, niin ei sitten mikään.
Suihkun jälkeen se mokoma otti esiin vielä föönin ja hurisutti sitä ainakin puoli tuntia. Lämmintä ilmaa meni korviin ja oli pakko ravistella päätä vähän väliä. Yritti se puhaltaa sillä hännän allekin, mutta eipä onnistunut. Joku istui kuin pylly liimattuna trimmipöydällä. Hännän alle ei ole kellään mitään asiaa. Piste.
Kuivausoperaation jälkeen vaikutti siltä, että rauha oli taas laskeutunut taloon ja emäntä oli saanut ylimääräiset energiansa tuhlattua mutta vielä mitä. Kaupunkireissun ja kahden tunnin shoppailun jälkeen se kehitti vielä jostain ylimääräisen energiapiikin ja alkoi puhua rullauksesta.

Siis mitä? Eikös tämä tullut jo selväksi ekalla kerralla? Rullaaminen ei sovi kunnon koiran vartalolle, sillä siitä jää ikäviä laikkuja hienon herran turkkiin. Sillä koisyömän näköisellä karvalla ei hurmata kulmakunnan tytsyjä. Kiertävät kaikki kaukaa, kun näyttää siltä, että kaverilla on kauhea tarttuva tauti tai vähintäänkin hirveä vitamiini- ja hivenainepuutostila. Ei auta vaikka kuinka heiluttaa häntää tai kuolaa kieli pitkällä.
Mutta tosi kuin vesi. Kaveri joutui trimmipöydälle ja taas lähti karvaa ainakin kilo. Eikä muuten enää oo vain muutama aukko komeessa turkissa! Se on nyt totaalituho! Aukkohakkuu, voi helkkari! Missä ne kettutytöt nyt oli, kun olis apua tarvittu? Ois voinut muutama mimmi laittaa kahleet kiinni trimmipöytään, niin ei ois emäntä päässy lähellekään trimmiveitsien kans. Ois vaan Alfauroksen kans jututettu niitä kettutyttöjä, jos ois sattunut pari sellasta näpsäkkää pimatsua. Mutta eipä tietenkään.
Joten ei tässä muuta. Ei kurjuutta kummempaa.

Posted with Blogsy

Tahdon olla sulle hyvin hellä

Stressaaja luki lehteä keskittyneesti iPadilta.
Sitten alkoi tulla vähän hiki ja kuumotti oudosti.
Lopulta oli pakko keskeyttää lukeminen ja siirtää iPad sivuun.
Mikäs se sieltä pädin alta paljastuikaan?

Iiro on mamin mussukka <3

Posted with Blogsy

Hiiuli hei, huolta nyt ei!

Laivakoirat Lenni ja Iiro seikkailivat viikonloppuna jälleen Puulan saaristossa. Valloitetuksi tuli yksi saari ja yksi makkaranpaistajamies. Miesparka joutui luopumaan osasta makkaroita, sillä hän ei kyennyt vastustamaan kahden rescuekoirana esiintyvän pikkukoiran anovaa tuijotusta. Tiedäthän sen ilmeen: "En ole ikinä nähnyt mitään n o i n hyvää. En oikeastaan ole k o s k a a n saanut ruokaa ja luultavasti minut on hylätty tälle autiolle ja karulle saarelle jo pikkupentuna..."
Mahdotonta vastustaa.
Jännää oli sammalen kaivelu, kallioilla kiipeily ja veneessä nukkuminen. Järvi on Iiron mielestä järjettömän suuri ja hauska vesikuppi, jossa saa kahlata ja lipoa vettä sieltä täältä.
Lenni kehitti termin kuningaskakka, sillä herralle kelpasi vain saaren korkein paikka. Näköalavessa, totta kai! Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei tietenkään muuta kelpuuta.

Posted with Blogsy

Rullaati rullaati

Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Entäs sitten emäntä?

Tänään aloitettin Iiron kanssa rullaati, rullaati... Rullaus! Karvakamu pääsee karvoistaan rullauksen myötä entistä useammin, noin kahden viikon välein.

Perinteinen tapa on nakutus eli koko turkin nyppiminen pois kun karva on kypsää eli kuollutta eli käytännössä tippuu jo lähes itsestään pois.
Ja sitten on toinen tapa rullaus.

Se ei vain sovi kaikille, ei koirille eikä (varsinkaan kärsimättömille) omistajille, sillä ideana on se, että puolentoista - kahden viikon välein nypitään joka 7. karva pois.
Ei helkkari! Joka seitsemäs!!! "Yksi, kaksi, kolme, neljä... Oho, nyt vähän lipesi ote, mitkäs ne olikaan? Olikos se tuo, eiku tuo...?"

Hei haloo! Koirassa on about tsiljoona karvaa. Laske siinä sitten niitä. Ei luultavasti sovi varsinkaan ylitunnolliselle perfektionistille. Varmaan joku yö pitää nousta sängystä tarkistamaan, ettei vaan tullut otettua sitä kahdeksatta...
Eikä tämä tarkoittanut sitä etteikö rullaaminen olisi ihan hyvä tapa. On se. Monta upeaa koiraa kiertää ympäri vuoden näyttelyjä, koska rullaamisen ansiosta turkki on edustuskelpoinen aina. Homma kuulemma helpottuu, kun rullausta jatketaan jonkin aikaa. Silloin turkkiin alkaa muodostua eri pituisia "kerroksia", ja vain pisimmät tarvitsee ottaa pois. Se käy kätevästi trimmausveitsellä eikä niitä karvoja sitten enää lasketa.

Ympäristön turvallisuuden kannalta stressaajan olisi varmaankin ihan viisasta pysytellä perinteisessä trimmauksessa. Mutta ehei - pakkohan se on kokeilla!

Ja tadaa, tässäpä olisi kuvia katastrofialueilta:

Iiron oikea kylki. Taisi lähteä vähän liikaa... 

 

Lähikuvaa. Iiron turkissa on nyt reikiä.

 Vasen kylki ei kärsinyt yhtä pahasti. 

Kuvauskohde kyllästyi ja häippäsi paikalta. Huomaa kamelikäynti...

Linssilude Lenni paistattelee auringossa. "Huomaakohan kaikki, miten mun karva kiiltää?"

Lenni on kiiltomato. 

"Näkyykö mun komea profiili kunnolla?"

Posted with Blogsy

Hodari

Yksi näyttää ottavan kaiken irti hetkittäin näyttäytyvästä auringosta. Suojaisa, etelän puolella oleva piha on todella kuuma ja suorastaan paahteinen aurinkoisella säällä. Ei näytä yhtään haittaavan!

Posted with Blogsy

Kasvutarina

Niin se vaan on, että aika kuluu ja lapset kasvaa ja vanhukset vanhenee. Keski-ikäiset vaan kuvittelevat pysyvänsä ikinuorina...

Perheen juniori, hujoppi ja koikkaloikkanen, on myös mennyt salaa kasvamaan jo rippi-irriäisikään. Pöh! Perheessä ei ole enää pientä poikaa vaan nyt jo 180-senttinen kopio perheenpäästä. Ja lisää senttejä on tulossa. Hmpf!
Kukas se nyt onkaan perheen pienin? Se jolle ostetaan tarjouksesta muumimuki ja Angry Birds-pussilakanasetti.

Muinaisina aikoina oli tapana todeta rippikoulun käyneestä, että lupa seurusteluun on saatu eli "rippikoulu on käyty ja rokotettu". No koulut kävi poika, mutta rokotusten kohdalla sijaiskärsijiksi joutuivat Lenni ja Iiro.

Piikit tuikattiin eilen löysään niskanahkaan. Ei siis kannikkaan niin kuin ennen vanhaan. Ensimmäinen piikki oli ns. neloisrokote eli se on penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvoripulia ja kennelyskää vastaan. Toinen piikki on raivotautia vastaan. Ilmankos koirat ei paisko ovia! Saiskohan sellasen rokotteen myös murkkuikäiselle?

Täältä  me tullaan isot pojat! 

Hei hetkonen...!

supisupisupi....

Ootkos mami huomannut, että laumaan on tullut yksi tyttö?

Posted with Blogsy

Kesätöitä

Lenni ja Iiro kasvavat kohisten ainakin jos on uskomista mainosten lupauksiin. Koirakamut keksivät nimittäin käydä syömässä mökillä kukkapenkkiin heitetyt kanankakka&merilevärakeet. Nyt sitten vain odotellaan milloin talossa on kaksi suursnautseria.

Myyränkolot on myös tarkistettava. Ja kaikki rikkaruohot syötävä, mitä mami heittää pois kukkapenkistä. Ja vähän sammalta ja multaa myös. Sillä seurauksella, että Iiro oksensi viisi kertaa. Kolme kertaa matolle. Bingo! Miten osuikaan...?
Juuri kun on vieraat tulossa.

Kun on kauheasti urakoinut ensin pihalla, niin sitten täytyy pitää huolta, että perheenpää pysyy päiväunilla sohvalla eikä tipu lattialle. Erittäin tärkeä homma.

Lenni on perustanut grillaukseen ja kalansavustukseen erikoistuneen laadunvalvontaosaston ja nimittänyt itse itsensä osaston ylimmäksi johtajaksi ja savukalan Päämaistajaksi. Myös muut maisteluhommat suoritetaan tinkimättömällä ammattitaidolla ja asenteella.

Posted with Blogsy

Värisekoilua

Onko värillä väliä? On.

Kesällä blogissakin pitää olla vihreää, sillä luonto on vihreää. Niinpä värikokeiluja on tehty ja tehdään jatkuvasti. Pahoittelemme värisekoilua, mutta joku ei taas osaa päättää, haluaako pinkit otsikot vai oranssit...

Koiran pitää olla musta-hopea tai harmaa eli pippuri-suola.

Lakritsi on mustaa. Punaista lakritsia ei ole olemassa tai se ei ole oikeaa lakua. Valituksen paikka! Niitä ei tarvitse tunkea sinne muitten lakujen sekaan. Vesilintujen ruokavalioonkaan ne eivät luultavasti sovi, joten jääkööt nakkelematta. Tai oikeastaan ne voi lahjoittaa perheenpäälle, niin kuin kaikki muutkin pahat karkit. Sille kelpaa kaikki.

Jäätelö on valkoista ja siinä on tikrun raidat. Ainoa oikea jäätelö!

Naama on punainen ja auringon polttama.
Toiveajattelua.
Oikeasti huulet ovat siniset kun palelee koko ajan, kuten lapsena kun tuli polskittua järvessä liian kauan. Surkea kesäsää.

Juniori on valkotäplikäs. Kaatui poloinen pyörällä (ajoi tietysti ilman käsiä ja näpelöi kännykkää) ja on nyt paikattu ainakin 5 siteellä.

Ruusut ovat ruskeita ja päätyvät pikkuhiljaa kompostiin. Ylioppilasjuhlat ovat enää vain muisto. Siitäpä tuli mieleen, että koiruudet olivat oikein edustavia juhlassa. Edes Iiro ei haukkunut vaan istuskeli muina miehinä juniorin sängyllä...(!). Ehkä ihmetteli, että mistä näitä ihmisiä oikein riittää. Lenni kiersi kerjäämässä rapsutuksia. Kerrankin rapsuttajia oli tarpeeksi. Lennin mielestä noin kuusikymmentä rapsuttajaa on oikein sopiva määrä kuninkaalliselle.

Posted with Blogsy

Nolojen tilanteiden nainen

Kiire, stressi ja tuhannet muistettavat asiat sekoittavat pään.
Töissä on tiukka tahti ja paljon hoidettavia asioita eikä taakkaa helpota yhtään, että kotona on lakkiaisvalmistelut ja siihen liittyvät tsiljoonaa muistettavaa asiaa. Ylikierroksillä käymisen huomaa siitä, että aamulla ei malttaisi syödä aamupalaa loppuun ennen kuin tekee mieli jo syöksyä hammaspesulle. Tuloksena Pepsodentillä höystettyä ruisleipää. Milloinkahan sitä oppii, ettei niitä kahta asiaa voi tehdä yhtäaikaa.
Pöntöllä istuessa voi kyllä sitoa kengän nauhoja. Ja autolla ajaessa voi meikata. Tai hoitaa asiakkaiden asioita niin, että Post It-lappu on keskellä rattia ja siitä voi lukea henkilötunnukset.
Tehokkuus se on päivän sana!

Välillä käy sitten näin:
Aamulla töihin ajaessa tiukka soittokierros paikallisiin kodinkonemyymälöihin. (Ei voi kuvitellakaan ehtivänsä käymään jossain liikkeessä paikan päällä.)
" Päivää! Onko teillä pieniä jääkaappeja?"
"Kuinka pieniä?"
"No, sellanen pieni. En minä tiedä niiden mittoja. Mutta sellanen jonka voisi sulloa vaikka tason alle. Ai ei oo. No, ei sitten mitään".
Myöhemmin päivällä puhelin soi.
"Päevee! Tiällä sejase (muminaa, josta ei saa mitään selvää). Sinä oot kysellyt pientä jääkaappia."
"Joo!" Toivo heräsi heti.
" Nooo, semmonen käveli tuosta ovesta äsken sissään. Otatko sinä sen?"
"Ilman muuta! Onpa hienoo! Minä varaan sen ja tulen illalla töiden jälkeen hakemaan. Mihinkäs asti te ootte auki?"
----------
Klo 18.10 stressaaja sulki toimiston oven ja totesi, että jäi jääkaappi hakematta. Perskutti! Mutta näppäränä tyttönä laittoi tekstiviestin menemään, että tulee huomenna. Vasta kotona välähti, että ko liike onkin lauantaina suljettu. No, maanantaina sitten.

Maanantaiaamuna reippain askelin kodinkoneliikkeeseen. "Minulla on täällä varattuna pieni jääkaappi. Muistelen, että Zanussi piti olla. Ja halpakin se oli.
Myyjä tuijottaa ja alkaa hitaasti empien katsella ympärilleen. "Ei meillä kyllä... Niin että varattuna? Joku lupas laittaa lapun? Tuota noin... Oottekohan te nyt väärässä liikkeessä? Meiltä joku ois soittanut? Millonka? Perjantaina? Eee, tuota... Ku ei meillä ees myyvä Zanussia."

Siinä vaiheessa normaali ihminen kiittää kauniisti ja häipyy paikalta. Mutta stressaajapa ottikin vähän ryhdikkämmän asennon, venyi ainakin sentin lisää pituutta ja ilmoitti entistäkin kuuluvammalla äänellä, että kyllä kyseisestä liikkeestä joku soitti ja lupasi jääkaapin. Ja pitäähän sen löytyä kun on kerran luvattu. Myyjä vaihtoi kiusaantuneena jalkaa ja sopersi, että asiakas on aina oikeassa, mutta kun heillä ei vaan ole mitään pientä jääkaappia.

Ei auttanut muu kuin poistua liikkestä tyhjin toimin. Kaupan pihalla välähti: olikohan se puhelu tullut sittenkin kierrätyskeskukselta. Sieltäkin kun oli tullut jo kuukausi sitten kyseltyä jääkaappia.
Ja siellähän se nökötti, meidän pieni Zanussi. Kierrätyskeskuksella.
Elämä on paljon jännittävämpää kun sekoittaa puhelut, asiat ja paikat keskenään.
Mutta pitikin mennä firman takki päällä, perhana!

Posted with Blogsy

Stressitön stressaaja

Blogista on ilmeisesti ollut apua, sillä stressaaja on menettänyt otteensa. Stressi on kadonnut. Förbi. Haihtunut. Hävinnyt taivaan tuuliin. Joten blogikin on jäänyt sitten vähän huonolle hoidolle.

Mutta kyllä se stressi sieltä vielä herää, sillä TITTIDII! Kesä tulee!

Viime viikonloppuna alkoi Iiro Iipposen kisakausi. Treenaaminen on jäänyt aika vähiin ja Iiro onkin keskittynyt lähinnä karvan kasvatteluun ja karvojen ripotteluun ympäri asuntoa. Ei sellaista paikkaa olekaan, mistä ei Iipon karvaa löytyisi... Tänä kesänä pitäisi sitten pystyä siihen, mihin ei koko talvena ole kyetty: huolelliseen ohjaukseen, oikea-aikaisiin valsseihin, rytmitykseen jne jne. Ensimmäiset kerrat talven jälkeen ulkokentällä ja hiekka-alustalla ovat olleet yhtä tuskaa. "Hyh, hiekkaa varpaissa, ikävää!" tuumailee Iiro. "Kääk, esteitä!", sanoo stressaaja. No, ekat kisat meni kuitenkin yllättävän hyvin. Nolla tuli että pätkähti! Se oli kolmas nolla ja SERT kainalossa tultiin kotiin. Iiro on nyt kolmosluokkalainen. Jei! Mutta nyt sitä sitten jännitetään kisoja jatkossa entistäkin enemmän, onhan kuninkuusluokan radat tunnetusti vaikeita.

Minä ja mun palkinnot. Namut hävisi johonkin, joten niitä ei näy kuvassa. 

Kisojen aiheuttaman jännityksen lisäksi lievää paniikkia aiheuttaa lähestyvät ylioppilasjuhlat.

Työlista on jo pitkä, mutta ei vielä läheskään kattava.

Ensimmäinen valmistelu on jo tehty, nimittäin pakastimen sulatus. Perheenpäälle on annettu tiukka ukaasi siivota vaatehuone.
Perheessä on selvästi otettu oppia Marttojen ohjeesta kaappien siivoamisesta.
Näyttää siltä, että ylioppilasjuhliin tulevat vieraat joutuvat joko pakastimeen tai vaatehuoneeseen.
Niin että tervetuloa meille! Jos uskallat.

Posted with Blogsy

Kahden tähden hotelli

Lenni ja Iiro - blogin tähdet - ovat majailleet pääsiäisviikon hotellissa. Pojilla on yhteinen huone, mutta ei sentään parisänkyä. Se olisi ollut vähän liikaa. Omaa kylpyhuonetta ei ole, vaan pissit tehdään saman polun varteen, missä hotellin muutkin vieraat ovat asioineet. Hotellin ravintola tarjoaa hyvät ruoat, mutta emäntä mokoma pilaa reissumiehiltä kulinaarisen nautinnon ja makumatkailun. Emäntä nimittäin väittää, että liian nopealla muutoksella poikien ruokalistalla voi olla laksatiivisia vaikutuksia. Joten samat pöperöt on edessä niin kotona kuin hotellissakin.

Pojat on poikia, reissussakin. Niinpä ohjelmassa on tyttöjen tiirailua, tuoksujen perään säntäilyä ja kosiokäyttäytymistä. Verkkoaidan takaa. Sen lähemmäksi tyttöjä ei nämä pojat pääse. Tylsä disko, kun ei pääse pyörähtelemään parketille. Eikä edes pihalle. Eikä yökerhoakaan ole. Valomerkki taitaa tulla jo kahdeksan aikaan, kun hotellin valot sammutetaan.

Muuten lomalla aika kuluu hotellin vuoteessa maaten ja leväten. Peti on pehmoinen ja uni maittaa.
Taitaa olla Lennin ja Iiron mielestä oikea viiden tähden hotelli.

Matkustaminen on vähän  tylsää, mutta onneksi perillä on  hauskaa. 

Posted with Blogsy

Just joo!

 Pakko on taas avautua!

No nyt se on selvinnyt, että mitä se emäntä oikein puuhailee illat pitkät. Joo, kyllä se laukkaa vieläkin siellä kuntosalilla mutta sen lisäksi. Se on jäänyt koukkuun. Pelihimo on iskenyt pahemman kerran. Tässä kuvassa mä yritän estää sitä pelaamasta jotain karkkipeliä, mutta ei auta. Vaikka kuinka levitin korvat iPadille, niin silti se onnistui naputtelemaan. Ja toinen ihan turha juttu on se lehmien lypsy-peli. Mutta sitäkin se ehtii tekemään, vaikka meille ei löydy aikaa. Epäreilua, sanon minä!

Posted with Blogsy

Valitus

Sitä minä vaan tulin sanomaan, että emäntä on heittäytynyt ihan hirveen laiskaksi. Se ei enää kerro täällä meidän juttuja, vaikka me ollaan touhuttu vaikka mitä. Se on ruvennut ihan kummalliseksi muutenkin. Se höpöttää jotain semmoista, että me ei olla muka tarpeeksi hauskoja ja että sen aivot on ihan narikassa ja tööt. Minä vaan luulen, että se on nyt ihan lopullisesti seonnut. Minä oon aina ollut sitä mieltä, että se juoksee siellä höpöhöpö-kuntosalilla ihan liikaa. Mikä harrastus se muka on? Hyppiä jossain podikompatissa tai pumpissa -mikä lie- ja vieläpä ihan ilman minua.  Ei oo todellista! Ja kyllä me ollaan hauskoja. Ainakin naapurilla oli hauskaa, kun me karattiin moikkamaan tuttuja, vaikka mami kielsi. Ja sitten Lenni on keksiny yhen uuden jutun... Ja sitten mä oon nyt ollut aika reipas viime aikoina. Mutta sais se emäntä tulla ite kertomaan. Minä taijan mennä sanomaan sille.

Posted with Blogsy