Joulupallon historia - lyhyt oppimäärä

Joulupukki toi kuin toikin kummallekin koirapojalle lahjaksi oman "joulupallon". Kyseessä oli siis tennispallon näköinen mutta vähän pienempi pallo. Lennille kelta-punainen ja Iirolle kelta-sininen.

Koirulien lahjat jaettiin tietenkin ensin, koska perheen pienimmät eivät jaksaneet odottaa yhtään. (Iiro oli itse asiassa niin malttamaton, että kävi omin päin availemassa muidenkin lahjoja, kun niitä alkoi aatonaattona ilmestyä kuusen alle.) Pojat sai paketoida lahjat kahteen kertaan. Hyvää harjoitusta teineille, joiden tekemät paketit alkavat jo etäisesti muistuttaa lahjapaketteja. (Ennen oli ruttumyttynauhasotkuja, jotka olivat kyllä ihastuttavia nekin <3)

Kaikkia lahjoja ei oltu edes ehditty jakaa, kun joku huomasi, että Iiron palloon oli ilmestynyt ammottava musta aukko. Iiro itse syljeskeli mustia muovin kappaleita. Äkkiä pallo roskikseen ja joku, joka osaa stressata täpönä, alkoi etsiä jo päivystävän eläinlääkärin numeroa... Turhaan. Koira oli täysin kunnossa. Ainoa, joka olisi tarvinnyt elvytystä, tai oikeastaan ihmeen, oli pallo.

Lenniä ei kiinnostanut uusi pallo kuin hetken ajan ja niinpä se nostettiin kaapin päälle turvaan.

Joulupäivänä Iiro hoksasi, että toinen uusi pallo on kaapin päällä ja alkoi vimmatusti raapia kaapin ovea sekä kiipeillä kaappia vasten. Kun se oli neljä tuntia istunut vielä tuijottamassa palloa kaipaavasti, emäntä heltyi ja antoi pallon Iirolle. "Eihän se enää varmaan toista palloa hajota".

Hetken kuluttua pallon riekaleet kerättiin pois lattialta. Joulupallon historia oli lyhyt, vain viisitoista minuuttia. Valitettavasti niistä ei ehditty edes ottaa kuvaa.

Posted with Blogsy

Joulun odotusta

Ihmiset tekevät kummallisia asioita joulun lähestyessä. Joku saa siivoushepulin, jollakulla on ostosvimma, jollain toisella taas alkaa armoton rumba keittiössä leipomusten ja ruokavalmistelujen kanssa.
Ja joku höntti potee niitä kaikkia. Ei mikään yllätys perheelle, joka on jo nähnyt vuosien varrella kaikki mahdolliset kohtaukset.
Hm, toivottavasti.
Koirien jouluvalmistelut tiivistyvät oikeastaan vasta aatonaattona. Sillä hetkellä kun perheenpää kantaa joulukuusen sisälle. Se täytyy nuuskuttaa tarkasti ja hyväksyä. (Vaikka varmuuden vuoksi viime vuosina sisälle on kannettu vain aito muovinen joulukuusi.) Jalkaa ei saa nostaa vaikka mieli tekisi. Toisaalta vielä hauskempaa on se, kun kaikki koristelaatikot otetaan esille. Iiro istuu ja katselee kun laatikko kerrallaan avataan. Voi sitä pienten etujalkojen teputusta, kun niin kovasti tekisi mieli leikkiä kuusenPALLOILLA. Tontun pää on kuin PALLO, mutta siihen ei saa koskea. PALLOkynttilä haisee oudolle ja maistuu pahalle. LasiPALLOJA emäntä varjelee kuin aarretta. Joulupukilla on PALLOmaha.
Ei hyvä.
Eikö missään ole Iirolle omaa jouluPALLOA? Kestämätön tilanne pienelle koiralle.

Hm...

jos ihan vain...

...vähän maistaisin... ja...

...koettaisin...

... ei varmaan kukaan huomaa? 

Posted with Blogsy