Valitus

Sitä minä vaan tulin sanomaan, että emäntä on heittäytynyt ihan hirveen laiskaksi. Se ei enää kerro täällä meidän juttuja, vaikka me ollaan touhuttu vaikka mitä. Se on ruvennut ihan kummalliseksi muutenkin. Se höpöttää jotain semmoista, että me ei olla muka tarpeeksi hauskoja ja että sen aivot on ihan narikassa ja tööt. Minä vaan luulen, että se on nyt ihan lopullisesti seonnut. Minä oon aina ollut sitä mieltä, että se juoksee siellä höpöhöpö-kuntosalilla ihan liikaa. Mikä harrastus se muka on? Hyppiä jossain podikompatissa tai pumpissa -mikä lie- ja vieläpä ihan ilman minua.  Ei oo todellista! Ja kyllä me ollaan hauskoja. Ainakin naapurilla oli hauskaa, kun me karattiin moikkamaan tuttuja, vaikka mami kielsi. Ja sitten Lenni on keksiny yhen uuden jutun... Ja sitten mä oon nyt ollut aika reipas viime aikoina. Mutta sais se emäntä tulla ite kertomaan. Minä taijan mennä sanomaan sille.

Posted with Blogsy

Urheilua, koiria ja urheilukoiria

Urheiluhullussa perheessä koiratkin ovat urheiluhulluja.
(Myönnetään, että onhan ne vähän hulluja muutenkin.)

Kaikki itseään kunnoittavat ihmiset (ja koirat) vannovat terveellisten elämäntapojen nimeen. Toinen mantra tuntuu olevan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Miten ne näkyvät urheilukoiran elämässä?

Lenni ja Iiro venyttelevät päivittäin omatoimisesti, jopa useita kertoja päivässä. Ne syövät terveellisesti ja juovat, tai ainakin pissaavat, pari litraa vettä päivittäin. Hyvät yö- ja päiväunet ovat tärkeät ja nämä sankarit nukkuvat vähintäänkin tarpeeksi. Lisäravinteet ovat käytössä ja lihasta kasvatetaan, milläpä muulla, kuin protskupitoisella murkinalla. Rahkaa vai possunkorvaa, sama se. Vitamiinishotteja otetaan säännöllisesti ja vihersmoothiet Lenni pyöräyttää aaamupalaksi tassunkäänteessä. Iiron kurkut ja banaanit eivät ehdi blenderiin, sillä Iiro rouskuttelee ne sellaisenaan. Raakaruoka on muutenkin näiden urheilijoiden mieleen ja niinpä kanankaulat ja jauhelihat nautitaan raakana. Arvokkaat vitamiinit täytyy imuroida partaan siltään, ilman kuumentamista ja sen myötä vitskujen tuhoutumista.

Tämä on tiedettä, tietenkin. Urheilu on vakava asia ja siihen täytyy suhtautua tosissaan, muuten ei tule tuloksia, sanoo valmentaja.

Valmentaja, eli perheenpää, istuu sohvalla ja vetää suklaata. Elämä ei ole reilua, ei.

Urheilukoirat tarvitsevat urheilun vastapainoksi myös kehonhuoltoa. Tärkeä osa kehonhuoltoa on säännöllinen hieronta. Kuka tahansa ei näitä sessuja pääsekään hieromaan, siihen täytyy olla totta kai URHEILUkoirahieroja. Ja valtakunnan paras luonnollisesti.

Jälkihoitoa annetaan Back on track -loimella, joka vilkastuttaa verenkiertoa ja huoltaa lihaksia säännöllisessä käytössä. Sen on todettu vähentävän myös tulehduksia.

Ja kun kisakausi taas alkaa, niin solarium tai suihkurusketus näyttää hyvältä kääpiöatleetin päällä. Ai, olikohan tuo jo vähän liikaa? Otetaan sana kääpiö pois. Iiro ja Lenni ovat atleetteja.

Aaaaaaaaaaaahh!

Ai! Ai! Aijai! 

Posted with Blogsy

Lenni-poika, kovan onnen koira

Lenni-paran agilityura taitaa olla loppusuoralla. Eläinlääkäri tutki viime käynnillä paitsi naisen tuoksusta seonneen eturauhasen, myös röntgenkuvissa näkyvän selkärangan. Ja mitäs sieltä löytyikään. Yksi nikaman väli on kaventunut. Vielä ei ole ollut Lenniäisellä mitään oireita, mutta eläinlääkärin mielestä olisi hyvä välttää hyppäämistä ja kiipeilemistä, ettei välilevy luiskahda pois paikaltaan.
Voi surkeus!
Mutta onhan koiran elämässä paljon muutakin kuin agility. Itse asiassa koira voi vallan hyvin viettää mukavaa ja rikasta koiran elämää ilman ainuttakaan hyppyestettä, putkea tai puomia.
Vai voiko?
Monet harrastavat tottelevaisuutta. Siispä sitä kohti.

Tapahtui eräänä iltana kotona:
Juniori otti kourallisen Lennin lempinamuja ja kävi istumaan haaraistuntaan lattialle. Lenni kipitti kiireen vilkkaa pojan syliin ennen kuin Iiro ehtisi. Tottiskoira kävi istumaan pojan eteen, selkä poikaa päin. Siis häh? Niska-hartia -hierontaako se odotti?
No, sitten saatiin koira oikein päin. "Tassu!", kuului käsky. Lenni meni maahan.
Kun ei namia tullut, se nousi ylös istumaan ja katseli poikaa ihmeissään. "Tassu!" Lenni kävi taas makaamaan. "Ei oo totta, mitä sinä oot tälle opettanut?", kyseli poika ja nauroi katketakseen.
Kolmas yritys. Käsky tuli ja tällä kertaa Lenni pomppasi kahdelle jalalle ja yritti antaa yläviitosen.
Vielä enemmän naurua.
Sitten poika vaihtoi käskyä. "High five!" Se toimi vähän paremmin. Lenni pomppasi taas takajaloilleen ja mätkäisi molemmat tassut pojan kättä vasten. Sitten se istahti ja tuijotti makupalakättä odottavasti. Olihan se tehnyt koko ajan kovasti hommia, miksei niitä namuja jo sada suuhun?
Vielä muutama eri käsky perheen ulvoessa jo naurusta. Yksikään ei mennyt sinne päinkään. Emäntäkin pyyhki jo (ilon?) kyyneleitä silmäkulmastaan. Siinäpä meillä tulevaisuuden tottelevaisuusvalio.

Illalla harjoiteltiin salaa istu- ja tassu-käskyjä. Ei kai sinne tokokurssille voi muuten mennä ?

Tokoileminen on tylsää. Mieluiten pilkin tässä ja katselen unia makkaralla peitetystä keinusta.

Posted with Blogsy