Synnytys

Pahoittelut, että blogi on vaipunut hiljaiseloon. Jopa niin hiljaiseen, että vaikuttaa jo kuolleelta.

Mutta ei suinkaan! Täällä ollaan!

Hiljaiselo on johtunut siitä, että täällä on synnytetty.

Pitkällisen punnerruksen jälkeen maailmaan on saatettu uusi uusi yritys. Bisnesnainen on nyt siis myös yrittäjä.

Helppoa ei synnytys ollut tällä(kään) kertaa. Pienen pienestä ajatuksesta lähdettiin liikkeelle ja matkan varrella suunnitelmat kasvoivat ja kehittyivät. Pahoinvointia oli vähän joka välissä. Välillä pelotti niin että yökötti. Irtisanoutuminen pelotti. Mitä muut ajattelee? - ajatus pelotti. Tyhjän päälle lähteminen pelotti. Oma jaksaminen pelotti.

Niin kuin ihmislapsenkin kohdalla, valmistautuminen tulokkaseen tehtiin hyvisssä ajoin. Käytiin kuuntelemassa muita yrittäjiä. Synnytysosastolla eli uusyrityskeskuksella tuli myös käytyä muutamaan otteeseen. Oma pesäpaikka oli etsittävä ja huolehdittava pienokaisen nimestä. Marraskuun lopussa pikkuinen sai nimensä ja merkittiin sitten kirjoihin ja kansiin. Helmikuussa pienokainen esiteltiin julkisesti. Lehdistökin oli paikalla.

Pikkuruinen yritys on nyt siis saatettu maailmaan ja pienokainen on ottanut ensiaskeleensa kovalla kilpakentällä. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Pikkuinen on jo huomattu. Nyt vain sitten kasvatellaan pikkuisesta kelpo yritystä. Hitaasti mutta varmasti.

Tällä hetkellä synnytetään taas. Tällä kertaa maailmaan odotetaan jatko-opintoihin liittyvää tutkielmaa. Poltot tuntuvat lähinnä hartioissa. Tietokoneen ääressä tulee istuttua useampi tunti päivässä ja sen kyllä huomaa. Niska ja hartiat tuntuvat olevan tulessa koko ajan. Liikunta on jäänyt taas liian vähälle ja kroppa ei todellakaan kiitä. Onneksi tämän lapsen syntymä on jo niin lähellä, että paluu normaaliin elämään jo häämöttää. Kestäkää lihakset, kestäkää! Pian tämä loppuu!

Koirille tämä aika on ollut äärettömän ikävystyttävää. Mitään ei tapahdu, ei kerrassaan mitään. Ei kunnollisia pitkiä lenkkejä, ei agilityä eikä rallytokoa, ei edes temppuilua kotiväen iloksi.

Tylsää, tuumii Iiro.

 

Posted with Blogsy

Se hänelle nyt kertokaa

Jotkut asiat vaativat pitkää kypsyttelyä, mutta loppujen lopuksi päätöksen teko vie vain hetken.

Niin kävi tässä eräänä iltana. Yksi agilitykaveri ilmoitti facebookin suljetussa ryhmässä, ettei pääse treeneihin. "Ei mekään tulla. Me taidetaan lopettaa agility.", huomasi stressaaja kirjoittavansa. Siinä se tuli. Ihan yksinkertaisesti. Kirjoittaminen kävi helposti eikä asian sanominen ääneen itselle tuottanut niin suurta tuskaa, kuin olisi kuvitellut. Olihan juuri päättänyt jättää yhdeksän vuotta kestäneen (rakkaan) harrastuksen taakseen, ehkä jopa lopullisesti.

Mutta kuinka sen kertoisi Iirolle? Iippo Piipposelle, maailman suloisimmalle ja innokkaimmalle agilitykoiralle? Jonka katse on täynnä rakkautta ja luottamusta...

Joka odottaa kiltisti vieressä koko ajan ja on heti valmiina touhuamaan, kun vain sanot yhden sanan, tai edes yhden tavun.

Kuka voi katsoa tuota pientä helläsydämistä otusta silmiin ja sanoa, että me ei muuten enää mennä agilityyn. Ei ajeta enää tuttua reittiä pitkin treenihallille. Viimeisissä mutkissa Iiro alkoi jo vinkua innosta, koska tiesi, minne ollaan menossa.

Ei enää hyppy-pomppu-loikkasia halliin astellessa.

Ei enää sekopäisiä riemuspurtteja hallissa ennen lähtöä radalle.

Eikä vinkulelua, makkarapalkkaa keinulla eikä riekkumista ja lelun tappamista treenin lopuksi.

Snif.

 

 

Posted with Blogsy

Lenni ja Iiro - uudet radioäänet

Nyt se on kuunneltavissa! Ylen Areenalta löytyy koirapoikien haastattelu.  Maailman mukavin toimittaja kävi nimittäin  jututtamassa Lenniä ja Iiroa lämpimänä elokuun päivänä.  Taisipa myös stressaaja päästä ääneen. (Kuvittele tähän se apinahymiö, jolla on etukäpälät silmillä).
Kyllä taisivat Lenni ja Iiro puhua  järkevämpiä juttuja, kuin omituinen höpöttäjä -emäntänsä.
Sitä  pitääkin nyt vähän miettiä.
Ainakin siitä voisi vähän  ahdistua.  Ja ehkä menettää vähän yöunia.
Kaksi  apinahymiötä.

Arjen stressin lievitystä | Hillan ja Minnan akuutti



 Posted with Blogsy

Päähänpotkittu koira

Kyllä koiraa kohdellaan nyt kaltoin. Pieni Iiro-reppana saa aina sillloin tällöin pienen, tosin kevyen, tällin. Mitäs pakkautuu työpöydän alle. Emäntä on lukenut elokuun ajan tiiviisti tenttiin eikä tietenkään yksin. Molemmat kaverikoirat on kaverina. Iiro pöydän alla ja Lenni vieressä.

 

 

Alkuun niille piti kantaa pedit työpöydän viereen, kun kävi sääliksi pieniä, pelkällä kovalla lattialla nukkuvia rakkaita. Jossain välissä peditkin unohtuivat, mutta se ei näyttänyt koiria haittaavan. Iiro mönki pöydän alle joka tapauksessa, oli petiä tai ei. Siinä kun aikansa lukee ja unohtaa koirien läsnäolon, ja alkaa venytellä puutuvia koipiaan niin - kops! Hups! Onneksi tömäys ei ole kova, kun on sukkasillaan eikä iloisen itäsuomalaisen emännän lyhyenlännät ja paksut kintut niin hirveän pitkälle yllä. Hyvä jos hipaisee. Eihän ne yllä edes työtuolilta lattialle vaan roikkuvat ilmassa, jos ei laita jalkojen alle kolme sanakirjaa päällekkäin tai edes Pilates-rullaa. Kaikki mitoitukset on tehty selvästi noin satakahdeksankymmentäsenttisille. On se niin väärin!

Tänään höntti-pönttö-Iiro onnistui kyllä ihan itse satuttamaan itseään. Nolo juttu. Iiro oli tuttuun tapaan pyörimässä jaloissa keittiön puolella, Fredrikson suussaan. Fredriksonin keskivartalon jäljellä olevat osat ovat jo pidempään roikkuneet kiinni toisissaan yhden sauman varassa. No, siinä oli hetki aikaa leikittää hassua koiraa, kun perheenpää laittoi ruokaa eikä huomannut, että apulainen laiskotteli ja leikki koiran kanssa. Vetoleikki päätttyi siihen, että Fredriksonista jäi puolet Iirolle ja puolet emännälle. Iiro säntäsi innoissaan oman riekaleensa kanssa eteiseen, riepotteli eli tappoi riekaletta railakkaasti ja paukautti päänsä rappujen kaiteeseen. Auts!

Onneksi ei mennyt hampaita poikki. Verta näytti tulevan ikenistä. Mahtoi Iiro miettiä, että olipa Fredriksonilla kova vasuri... Noin niin kuin päättömäksi kaniksi.

 

Posted with Blogsy

Terveystiedote

Lenni voi jo hyvin. Viikko on mennyt siitä, kun Lenni-poloinen kiikutettiin yöllä eläinlääkäriin hurjan suolistotulehduksen vuoksi. Antibiootteja täytyy vielä syödä muutaman päivän ajan ja ruokavalio on vielä toipilaalla tarkasti mietitty, mutta muuten Ukkeli Pukkeli on jo normaali. Ihan pitää pukittaa kun ollaan lähdössä ulos. Se on hyvä merkki se. Lenni on terve, jos se alkaa riekkua ulos lähdettäessä. Muuten se on itse rauhallisuus. Iiro taas - niin no, tietäähän sen. Iiro ei ole sekuntiakaan paikallaan vaan yrittää syödä nenän, jos kumartuu laittamaan kengännauhoja kiinni, juoksee ympyrää eteisessä ja estää tehokkaasti kaikkia muita pääsemästä ulos.


Viikonloppuna koirulit pääsivät taas laivakoiriksi. Perheenpää vei emännän ja koirat ulos syömään. Stressaaja keitteli perunoita veneessä, perheenpää grillasi saaressa ja nälkäiset ruikutti rannalla. Juuri kun ruoka valmistui, alkoi sataa. Ukkosrintama oli hiipinyt lähelle huomaamatta. No, ei onneksi ollut kovin pitkä eikä raju kuuro.

 

 

 

 

Illalla tultiin mökkirantaan auringonlaskun aikaan. Sauna lämpiämään heti ja emäntä koirien kanssa iltalenkille sillä välin.


Olipa tunnelmallista saunoa pimeässä ja lämpimässä illassa. Uimaan mentäessä ainoa valonlähde oli täysikuun himmeä valo. Vesi oli mustaa ja kylmää, maisema ympärillä mustaa ja äänetöntä. Uskomattoman hieno hetki. Saunan kiukaan alla kotoinen tulen rätinä ja loimotus. Kuumat löylyt ja taas ulos pimeyteen uimaan. Oi, onnea! Todellista vastapainoa arjen kiireelle.

Posted with Blogsy

Lenni-parka sairastaa

Häntää hellikäämme!

Ei kun tietenkin koko pientä koiraa. Raju suolistotulehdus koetteli viime yönä Lenniäistä. Kaikki alkoi aivan vaarattoman näköisesti. Ensin tuli ripaskat aamulenkillä. Aamuruoka jätettiin väliin, että vatsa saa vähän huilata. Iltapäivällä Lenni sai vatsatautisille koiruuksille suunniteltua dieettimuonaa pienen annoksen sekä vähän keitettyä riisiä veden kera. Yleensä koirien vatsa on noilla konsteilla rauhoittunut. Lenni kävi ruoan jälkeen tyytyväisenä nukkumaan ja muu konkkaronkka siivoamaan. Paitsi tietysti futari, joka haistaa kotityöt kilometrien päähän ja ulkoisti itsensä sopivasti.

Kesken lattioiden pesun kuului hätääntynyt perheenpään huuto, että Lenni oksentaa. No, siivotaan pois, totesi stressaaja. Ei ole ensimmäinen kerta. Oksennuksessa näkyi heinää, joten oksentaminen ei herättänyt minkäänlaista hätää vielä siinä vaiheessa. Lenni syö heinää aina kun silmä välttää, mokomakin hevonen, ja oksentaa sen sitten vähän ajan päästä ulos.
Joten pestiin lattia ja päätettiin, että Lenni pitää paastoa loppuillan.

Sitten tuli taas oksennus. Hetken kuluttua taas. Ja taas. Lattiaa pestiin urakalla. Iltalenkillä Lenni ruikuloi taas ja oli väsyneen oloinen. Kotiin teki pienen koiran mieli heti uimarannan kohdilla, vaikka kävelty oli vasta 200 metriä.

Kotona Lenni meni sohvan alle. Oksensi. Juuri kun edellinen läjä oli saatu siivottua, alkoi  uusi yökkäyskohtaus. Tahti tuntui vain tiivistyvän! Miten voi niin pieni koira oksentaa niin paljon? Illan vaihtuessa yöksi alkoi tulla epäilys, että tämä pöpö ei taida antaa periksi ollenkaan. Välillä soitettiin päivystävälle eläinlääkärille ja pyydettiin ohjeita. Lopulta Lenni otti pienen kulauksen vettä ja stressaaja huokasi mielessään helpotuksesta. Jos koira juo, niin kuivumisen vaaraa ei pitäisi olla.

Käytiin nukkumaan ja Lenni tuli hiljaa olohuoneen sohvan alta makkariin ja ryömi saman tien sängyn alle. Yökkäys. Iso! Kaikki vesi tuli ulos. Lenni oli selvästi kipeä, sillä se vaihtoi asentoaan vähän väliä. Yhden aikaan yöllä Stressaaja kantoi Lennin ulos ja kaikki, mitä pienen koiran sisällä oli ollut, lensi kaarella ulos. Lenni oli jo niin voipunut, ettei jaksanut enää kävellä.

Ei auttanut muu kuin herättää perheenpää autokuskiksi ja niin sitten lähdettiin päivystävän eläinlääkärin vastaanotolle. Onneksi se oli samassa kaupungissa eikä 50 kilometrin päässä lehmänhoitokeikalla.
Pieni ja pehmoinen mytty sylissä. Lenni oli jo niin heikossa kunnossa,  että se vain makasi velttona sylissä. Kuin pieni riepu. Eikä siitä ollut vastaanpanijaksi, kun eläinlääkäri asensi tipan.

Lenni oli tiputuksessa pari tuntia, kello 02 - 04. Stressaaja nuokkui hoitohuoneessa pää pöytää vasten. Perheenpää oli pirteämpi ja selasi kännykällä nettiä.

Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Verikoe oli muuten ok, mutta tulehdusarvot olivat hieman koholla. Ei mitään dramaattista kuitenkaan. Diagnoosi: akuutti suolistotulehdus.

Lenni sai pahoinvointilääkettä ja kipulääkettä. Nesteytys toimi ja neljän aikaan aamuyöllä Lennin olo jo koheni. Ainakin se rauhoittui nukkumaan ja niin eläinlääkäri lähetti koko porukan kotiin nukkumaan.
Ja kyllä nukuttikin!

Tämä päivä on hoidettu Lenniäistä lääkkeillä ja pikkuisilla ruoka-annoksilla.  Lennin olo on selvästi parempi ja se on jo käynyt ulkonakin. Kanyyli saadaan ottaa kohta pois, sillä nyt näyttää siltä, ettei lisänesteytykselle ole enää tarvetta.
Pitäkää peukkua, että Lenni paranee pian.

Posted with Blogsy

Lenni synttärisankari

 

Mahtikoira, kuningas Lenni täytti eilen upeat 11 vuotta. Juhlia vietettiin perhepiirissä.

 

Posted with Blogsy