Nolojen tilanteiden nainen

Kiire, stressi ja tuhannet muistettavat asiat sekoittavat pään.
Töissä on tiukka tahti ja paljon hoidettavia asioita eikä taakkaa helpota yhtään, että kotona on lakkiaisvalmistelut ja siihen liittyvät tsiljoonaa muistettavaa asiaa. Ylikierroksillä käymisen huomaa siitä, että aamulla ei malttaisi syödä aamupalaa loppuun ennen kuin tekee mieli jo syöksyä hammaspesulle. Tuloksena Pepsodentillä höystettyä ruisleipää. Milloinkahan sitä oppii, ettei niitä kahta asiaa voi tehdä yhtäaikaa.
Pöntöllä istuessa voi kyllä sitoa kengän nauhoja. Ja autolla ajaessa voi meikata. Tai hoitaa asiakkaiden asioita niin, että Post It-lappu on keskellä rattia ja siitä voi lukea henkilötunnukset.
Tehokkuus se on päivän sana!

Välillä käy sitten näin:
Aamulla töihin ajaessa tiukka soittokierros paikallisiin kodinkonemyymälöihin. (Ei voi kuvitellakaan ehtivänsä käymään jossain liikkeessä paikan päällä.)
" Päivää! Onko teillä pieniä jääkaappeja?"
"Kuinka pieniä?"
"No, sellanen pieni. En minä tiedä niiden mittoja. Mutta sellanen jonka voisi sulloa vaikka tason alle. Ai ei oo. No, ei sitten mitään".
Myöhemmin päivällä puhelin soi.
"Päevee! Tiällä sejase (muminaa, josta ei saa mitään selvää). Sinä oot kysellyt pientä jääkaappia."
"Joo!" Toivo heräsi heti.
" Nooo, semmonen käveli tuosta ovesta äsken sissään. Otatko sinä sen?"
"Ilman muuta! Onpa hienoo! Minä varaan sen ja tulen illalla töiden jälkeen hakemaan. Mihinkäs asti te ootte auki?"
----------
Klo 18.10 stressaaja sulki toimiston oven ja totesi, että jäi jääkaappi hakematta. Perskutti! Mutta näppäränä tyttönä laittoi tekstiviestin menemään, että tulee huomenna. Vasta kotona välähti, että ko liike onkin lauantaina suljettu. No, maanantaina sitten.

Maanantaiaamuna reippain askelin kodinkoneliikkeeseen. "Minulla on täällä varattuna pieni jääkaappi. Muistelen, että Zanussi piti olla. Ja halpakin se oli.
Myyjä tuijottaa ja alkaa hitaasti empien katsella ympärilleen. "Ei meillä kyllä... Niin että varattuna? Joku lupas laittaa lapun? Tuota noin... Oottekohan te nyt väärässä liikkeessä? Meiltä joku ois soittanut? Millonka? Perjantaina? Eee, tuota... Ku ei meillä ees myyvä Zanussia."

Siinä vaiheessa normaali ihminen kiittää kauniisti ja häipyy paikalta. Mutta stressaajapa ottikin vähän ryhdikkämmän asennon, venyi ainakin sentin lisää pituutta ja ilmoitti entistäkin kuuluvammalla äänellä, että kyllä kyseisestä liikkeestä joku soitti ja lupasi jääkaapin. Ja pitäähän sen löytyä kun on kerran luvattu. Myyjä vaihtoi kiusaantuneena jalkaa ja sopersi, että asiakas on aina oikeassa, mutta kun heillä ei vaan ole mitään pientä jääkaappia.

Ei auttanut muu kuin poistua liikkestä tyhjin toimin. Kaupan pihalla välähti: olikohan se puhelu tullut sittenkin kierrätyskeskukselta. Sieltäkin kun oli tullut jo kuukausi sitten kyseltyä jääkaappia.
Ja siellähän se nökötti, meidän pieni Zanussi. Kierrätyskeskuksella.
Elämä on paljon jännittävämpää kun sekoittaa puhelut, asiat ja paikat keskenään.
Mutta pitikin mennä firman takki päällä, perhana!

Posted with Blogsy

Stressitön stressaaja

Blogista on ilmeisesti ollut apua, sillä stressaaja on menettänyt otteensa. Stressi on kadonnut. Förbi. Haihtunut. Hävinnyt taivaan tuuliin. Joten blogikin on jäänyt sitten vähän huonolle hoidolle.

Mutta kyllä se stressi sieltä vielä herää, sillä TITTIDII! Kesä tulee!

Viime viikonloppuna alkoi Iiro Iipposen kisakausi. Treenaaminen on jäänyt aika vähiin ja Iiro onkin keskittynyt lähinnä karvan kasvatteluun ja karvojen ripotteluun ympäri asuntoa. Ei sellaista paikkaa olekaan, mistä ei Iipon karvaa löytyisi... Tänä kesänä pitäisi sitten pystyä siihen, mihin ei koko talvena ole kyetty: huolelliseen ohjaukseen, oikea-aikaisiin valsseihin, rytmitykseen jne jne. Ensimmäiset kerrat talven jälkeen ulkokentällä ja hiekka-alustalla ovat olleet yhtä tuskaa. "Hyh, hiekkaa varpaissa, ikävää!" tuumailee Iiro. "Kääk, esteitä!", sanoo stressaaja. No, ekat kisat meni kuitenkin yllättävän hyvin. Nolla tuli että pätkähti! Se oli kolmas nolla ja SERT kainalossa tultiin kotiin. Iiro on nyt kolmosluokkalainen. Jei! Mutta nyt sitä sitten jännitetään kisoja jatkossa entistäkin enemmän, onhan kuninkuusluokan radat tunnetusti vaikeita.

Minä ja mun palkinnot. Namut hävisi johonkin, joten niitä ei näy kuvassa. 

Kisojen aiheuttaman jännityksen lisäksi lievää paniikkia aiheuttaa lähestyvät ylioppilasjuhlat.

Työlista on jo pitkä, mutta ei vielä läheskään kattava.

Ensimmäinen valmistelu on jo tehty, nimittäin pakastimen sulatus. Perheenpäälle on annettu tiukka ukaasi siivota vaatehuone.
Perheessä on selvästi otettu oppia Marttojen ohjeesta kaappien siivoamisesta.
Näyttää siltä, että ylioppilasjuhliin tulevat vieraat joutuvat joko pakastimeen tai vaatehuoneeseen.
Niin että tervetuloa meille! Jos uskallat.

Posted with Blogsy

Kahden tähden hotelli

Lenni ja Iiro - blogin tähdet - ovat majailleet pääsiäisviikon hotellissa. Pojilla on yhteinen huone, mutta ei sentään parisänkyä. Se olisi ollut vähän liikaa. Omaa kylpyhuonetta ei ole, vaan pissit tehdään saman polun varteen, missä hotellin muutkin vieraat ovat asioineet. Hotellin ravintola tarjoaa hyvät ruoat, mutta emäntä mokoma pilaa reissumiehiltä kulinaarisen nautinnon ja makumatkailun. Emäntä nimittäin väittää, että liian nopealla muutoksella poikien ruokalistalla voi olla laksatiivisia vaikutuksia. Joten samat pöperöt on edessä niin kotona kuin hotellissakin.

Pojat on poikia, reissussakin. Niinpä ohjelmassa on tyttöjen tiirailua, tuoksujen perään säntäilyä ja kosiokäyttäytymistä. Verkkoaidan takaa. Sen lähemmäksi tyttöjä ei nämä pojat pääse. Tylsä disko, kun ei pääse pyörähtelemään parketille. Eikä edes pihalle. Eikä yökerhoakaan ole. Valomerkki taitaa tulla jo kahdeksan aikaan, kun hotellin valot sammutetaan.

Muuten lomalla aika kuluu hotellin vuoteessa maaten ja leväten. Peti on pehmoinen ja uni maittaa.
Taitaa olla Lennin ja Iiron mielestä oikea viiden tähden hotelli.

Matkustaminen on vähän  tylsää, mutta onneksi perillä on  hauskaa. 

Posted with Blogsy

Just joo!

 Pakko on taas avautua!

No nyt se on selvinnyt, että mitä se emäntä oikein puuhailee illat pitkät. Joo, kyllä se laukkaa vieläkin siellä kuntosalilla mutta sen lisäksi. Se on jäänyt koukkuun. Pelihimo on iskenyt pahemman kerran. Tässä kuvassa mä yritän estää sitä pelaamasta jotain karkkipeliä, mutta ei auta. Vaikka kuinka levitin korvat iPadille, niin silti se onnistui naputtelemaan. Ja toinen ihan turha juttu on se lehmien lypsy-peli. Mutta sitäkin se ehtii tekemään, vaikka meille ei löydy aikaa. Epäreilua, sanon minä!

Posted with Blogsy

Valitus

Sitä minä vaan tulin sanomaan, että emäntä on heittäytynyt ihan hirveen laiskaksi. Se ei enää kerro täällä meidän juttuja, vaikka me ollaan touhuttu vaikka mitä. Se on ruvennut ihan kummalliseksi muutenkin. Se höpöttää jotain semmoista, että me ei olla muka tarpeeksi hauskoja ja että sen aivot on ihan narikassa ja tööt. Minä vaan luulen, että se on nyt ihan lopullisesti seonnut. Minä oon aina ollut sitä mieltä, että se juoksee siellä höpöhöpö-kuntosalilla ihan liikaa. Mikä harrastus se muka on? Hyppiä jossain podikompatissa tai pumpissa -mikä lie- ja vieläpä ihan ilman minua.  Ei oo todellista! Ja kyllä me ollaan hauskoja. Ainakin naapurilla oli hauskaa, kun me karattiin moikkamaan tuttuja, vaikka mami kielsi. Ja sitten Lenni on keksiny yhen uuden jutun... Ja sitten mä oon nyt ollut aika reipas viime aikoina. Mutta sais se emäntä tulla ite kertomaan. Minä taijan mennä sanomaan sille.

Posted with Blogsy

Urheilua, koiria ja urheilukoiria

Urheiluhullussa perheessä koiratkin ovat urheiluhulluja.
(Myönnetään, että onhan ne vähän hulluja muutenkin.)

Kaikki itseään kunnoittavat ihmiset (ja koirat) vannovat terveellisten elämäntapojen nimeen. Toinen mantra tuntuu olevan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Miten ne näkyvät urheilukoiran elämässä?

Lenni ja Iiro venyttelevät päivittäin omatoimisesti, jopa useita kertoja päivässä. Ne syövät terveellisesti ja juovat, tai ainakin pissaavat, pari litraa vettä päivittäin. Hyvät yö- ja päiväunet ovat tärkeät ja nämä sankarit nukkuvat vähintäänkin tarpeeksi. Lisäravinteet ovat käytössä ja lihasta kasvatetaan, milläpä muulla, kuin protskupitoisella murkinalla. Rahkaa vai possunkorvaa, sama se. Vitamiinishotteja otetaan säännöllisesti ja vihersmoothiet Lenni pyöräyttää aaamupalaksi tassunkäänteessä. Iiron kurkut ja banaanit eivät ehdi blenderiin, sillä Iiro rouskuttelee ne sellaisenaan. Raakaruoka on muutenkin näiden urheilijoiden mieleen ja niinpä kanankaulat ja jauhelihat nautitaan raakana. Arvokkaat vitamiinit täytyy imuroida partaan siltään, ilman kuumentamista ja sen myötä vitskujen tuhoutumista.

Tämä on tiedettä, tietenkin. Urheilu on vakava asia ja siihen täytyy suhtautua tosissaan, muuten ei tule tuloksia, sanoo valmentaja.

Valmentaja, eli perheenpää, istuu sohvalla ja vetää suklaata. Elämä ei ole reilua, ei.

Urheilukoirat tarvitsevat urheilun vastapainoksi myös kehonhuoltoa. Tärkeä osa kehonhuoltoa on säännöllinen hieronta. Kuka tahansa ei näitä sessuja pääsekään hieromaan, siihen täytyy olla totta kai URHEILUkoirahieroja. Ja valtakunnan paras luonnollisesti.

Jälkihoitoa annetaan Back on track -loimella, joka vilkastuttaa verenkiertoa ja huoltaa lihaksia säännöllisessä käytössä. Sen on todettu vähentävän myös tulehduksia.

Ja kun kisakausi taas alkaa, niin solarium tai suihkurusketus näyttää hyvältä kääpiöatleetin päällä. Ai, olikohan tuo jo vähän liikaa? Otetaan sana kääpiö pois. Iiro ja Lenni ovat atleetteja.

Aaaaaaaaaaaahh!

Ai! Ai! Aijai! 

Posted with Blogsy

Lenni-poika, kovan onnen koira

Lenni-paran agilityura taitaa olla loppusuoralla. Eläinlääkäri tutki viime käynnillä paitsi naisen tuoksusta seonneen eturauhasen, myös röntgenkuvissa näkyvän selkärangan. Ja mitäs sieltä löytyikään. Yksi nikaman väli on kaventunut. Vielä ei ole ollut Lenniäisellä mitään oireita, mutta eläinlääkärin mielestä olisi hyvä välttää hyppäämistä ja kiipeilemistä, ettei välilevy luiskahda pois paikaltaan.
Voi surkeus!
Mutta onhan koiran elämässä paljon muutakin kuin agility. Itse asiassa koira voi vallan hyvin viettää mukavaa ja rikasta koiran elämää ilman ainuttakaan hyppyestettä, putkea tai puomia.
Vai voiko?
Monet harrastavat tottelevaisuutta. Siispä sitä kohti.

Tapahtui eräänä iltana kotona:
Juniori otti kourallisen Lennin lempinamuja ja kävi istumaan haaraistuntaan lattialle. Lenni kipitti kiireen vilkkaa pojan syliin ennen kuin Iiro ehtisi. Tottiskoira kävi istumaan pojan eteen, selkä poikaa päin. Siis häh? Niska-hartia -hierontaako se odotti?
No, sitten saatiin koira oikein päin. "Tassu!", kuului käsky. Lenni meni maahan.
Kun ei namia tullut, se nousi ylös istumaan ja katseli poikaa ihmeissään. "Tassu!" Lenni kävi taas makaamaan. "Ei oo totta, mitä sinä oot tälle opettanut?", kyseli poika ja nauroi katketakseen.
Kolmas yritys. Käsky tuli ja tällä kertaa Lenni pomppasi kahdelle jalalle ja yritti antaa yläviitosen.
Vielä enemmän naurua.
Sitten poika vaihtoi käskyä. "High five!" Se toimi vähän paremmin. Lenni pomppasi taas takajaloilleen ja mätkäisi molemmat tassut pojan kättä vasten. Sitten se istahti ja tuijotti makupalakättä odottavasti. Olihan se tehnyt koko ajan kovasti hommia, miksei niitä namuja jo sada suuhun?
Vielä muutama eri käsky perheen ulvoessa jo naurusta. Yksikään ei mennyt sinne päinkään. Emäntäkin pyyhki jo (ilon?) kyyneleitä silmäkulmastaan. Siinäpä meillä tulevaisuuden tottelevaisuusvalio.

Illalla harjoiteltiin salaa istu- ja tassu-käskyjä. Ei kai sinne tokokurssille voi muuten mennä ?

Tokoileminen on tylsää. Mieluiten pilkin tässä ja katselen unia makkaralla peitetystä keinusta.

Posted with Blogsy