Lenni-poika, kovan onnen koira

Lenni-paran agilityura taitaa olla loppusuoralla. Eläinlääkäri tutki viime käynnillä paitsi naisen tuoksusta seonneen eturauhasen, myös röntgenkuvissa näkyvän selkärangan. Ja mitäs sieltä löytyikään. Yksi nikaman väli on kaventunut. Vielä ei ole ollut Lenniäisellä mitään oireita, mutta eläinlääkärin mielestä olisi hyvä välttää hyppäämistä ja kiipeilemistä, ettei välilevy luiskahda pois paikaltaan.
Voi surkeus!
Mutta onhan koiran elämässä paljon muutakin kuin agility. Itse asiassa koira voi vallan hyvin viettää mukavaa ja rikasta koiran elämää ilman ainuttakaan hyppyestettä, putkea tai puomia.
Vai voiko?
Monet harrastavat tottelevaisuutta. Siispä sitä kohti.

Tapahtui eräänä iltana kotona:
Juniori otti kourallisen Lennin lempinamuja ja kävi istumaan haaraistuntaan lattialle. Lenni kipitti kiireen vilkkaa pojan syliin ennen kuin Iiro ehtisi. Tottiskoira kävi istumaan pojan eteen, selkä poikaa päin. Siis häh? Niska-hartia -hierontaako se odotti?
No, sitten saatiin koira oikein päin. "Tassu!", kuului käsky. Lenni meni maahan.
Kun ei namia tullut, se nousi ylös istumaan ja katseli poikaa ihmeissään. "Tassu!" Lenni kävi taas makaamaan. "Ei oo totta, mitä sinä oot tälle opettanut?", kyseli poika ja nauroi katketakseen.
Kolmas yritys. Käsky tuli ja tällä kertaa Lenni pomppasi kahdelle jalalle ja yritti antaa yläviitosen.
Vielä enemmän naurua.
Sitten poika vaihtoi käskyä. "High five!" Se toimi vähän paremmin. Lenni pomppasi taas takajaloilleen ja mätkäisi molemmat tassut pojan kättä vasten. Sitten se istahti ja tuijotti makupalakättä odottavasti. Olihan se tehnyt koko ajan kovasti hommia, miksei niitä namuja jo sada suuhun?
Vielä muutama eri käsky perheen ulvoessa jo naurusta. Yksikään ei mennyt sinne päinkään. Emäntäkin pyyhki jo (ilon?) kyyneleitä silmäkulmastaan. Siinäpä meillä tulevaisuuden tottelevaisuusvalio.

Illalla harjoiteltiin salaa istu- ja tassu-käskyjä. Ei kai sinne tokokurssille voi muuten mennä ?

Tokoileminen on tylsää. Mieluiten pilkin tässä ja katselen unia makkaralla peitetystä keinusta.

Posted with Blogsy

Unelma elää

Jo vuosia sitten stressaaja päätti, että kaksi koiraa on hyvä määrä. Perusteluna sille oli se, ettei hoidettavaa saa olla liikaa. Kaksi kättä ja kaksi koiraa. Eikä liikaa stressiä.
Mutta koska Erinkin laulaa että "mulla on kolme kättä ja hikinen selkä", stressaaja toteaa, että ruuhkavuodet ovat tehneet tehtävänsä ja kasvattaneet yhden käden lisää. Sitä paitsi toinen ihmispennuista muuttaa kohta omilleen, joten hoitokapasiteettia vapautuu juuri sopivaan aikaan. Unelma kolmannesta hännän heiluttajasta elää vahvasti.
Itse asiassa pennulle on jo nimi valmiina!
Perheenpää sanoo, että jotkut kuulemma tekee niin, että ostavat pennun ja valitsevat sitten sille sopivan nimen.
Ai jaa. Tylsää.
Nyt on nimi valmiina ja Anne ja Sanni saavat ruveta etsimään nimeen sopivaa pentua.
Stressaajalta puuttuu enää rahat.
Ja perheenpään lupa.
(Sillä mitään väliä.)

Ihan päätöntä touhua, tuumaa Iirokin.

Posted with Blogsy

Saammeko esitellä?

Marssitetaanpa loputkin laumasta estraadille eli täältä tulevat Iiron lempilelut:

Herra Fredriksson, osa yksi eli pää.

Loput Herra Fredriksonista eli peräpää.

Herra Fredriksonin edeltäjä oli puolestaan Herra Kettunen. Herra Kettunen kuoli karmaisevalla tavalla agilityharjoituksissa ja on jo haudattu. Hänestä ei valitettavasti jäänyt jälkipolville edes valokuvaa.

Oikeastaan Rudolf Svensson oli Iiron ensimmäinen pupukaveri, mutta sekin raukka menetti henkensä traagisessa onnettomuudessa. Rudolf saattoi kyllä lavastaa kuolemansa, sillä hyvin saman näköinen loikkija bongattiin myöhemmin loikkimassa hiihtohissin alapuolella Schladmingissa, Itävallassa. Mainittakoon vielä, että Rudolf ja Fredrikson olivat serkuksia.

Kananen (sukupuolineutraali) menetti molemmat jalkansa niinikään agilityharjoituksissa mutta onneksi kätevä, käsitöihin erikoistunut, emäntä suoritti kirurgisen toimenpiteen ja ompeli jalat paikoilleen. Ne taisivat kylläkin mennä väärinpäin. Ei siis kannata haaveilla uudesta urasta kirurgina. Agilityä harrastaa myös pesukarhu, jonka vatsa on jo revennyt liian kovasta vauhdista.

Apina ja Pupu 3 ovat vielä ihanan puhtoisia, sillä ne asustavat toistaiseksi eteisen kaapissa. Ne eivät ole vielä päässeet Iiron "hellään" hoitoon muuta kuin vahingossa, jos kaapin ovi on unohtunut raolleen.

Nämä hauskat muoviset vinkulelut viihdyttävät perhettä aina silloin kun televisiosta tulisi hyvää ohjelmaa. Perheenpää haluaisi katsoa urheilua, emäntä taas musiikkiohjelmaa. Iiron mielestä vinkulelulla on kaikista kaunein ääni ja Iiro äänestää ne jatkoon ilta toisensa perästä. Perhe äänestää ne kaapin päälle jäähylle ihan  yhtä ahkerasti.

Lisäksi Iiron laajaan lelukaartiin kuuluu vielä muutama muu eläinkunnan edustaja. Niillä ei ole nimiä, sillä "pappimme" on kasvanut yli kaikkein innokkaimmasta nimeämisiästä. Kaikki Iiron ystävät ja omat 36 unikaveriaan kastoi nimittäin perheen kuopus, Janne Janatuinen. (Tunnetaan myös nimillä Koikkaloikkanen ja Pimpulavaari.) Niinpä loput kaverit joutuneet tyytymään niinkin tylsiin nimiin kuin Krokotiili ja Kissa.  Jannen ansiosta Iiron ensimmäiset kaverit saivat varsin mukavat ja kuvaavat nimet. Vähän huonommin kävi isoveljelle, jonka lempinimeksi tuli Mursunmuna ja Linnunromuaivo. Ja Mursunmunan paras kaveri on tietenkin Peruna.

Kissoille kyytiä!

Posted with Blogsy

Viikonlopun hulinaa

Olipas jälleen vauhdikas viikonloppu. Aika menee kuin siivillä arkenakin, mutta viikonloppuna se tuntuu menevän vielä tuplanopeudella.

Perjantaina meillä kävi blogi-kaveri Jiri. Tehtiin Jirille näyttelytrimmi ensi viikonlopun Turun näyttelyä varten. Hieno poika se Jiri. Onnea kehiin!

Lauantaina kävi perheenpään entinen työkaveri perheensä kanssa. Iirolla oli kädet (tassut) täynnä töitä, sillä perheen pientä poikaa piti vahtia ihan urakalla. Ettei se vaan vie Iiron lempileluja tai puruluita. Illalla tehtiin sitten piiitkä lenkki.

Tänään sunnuntaina onkin sitten vietetty oikein juhlapäivää. Iiro täyttää tänään 7 vuotta. Iiro on iso poika. Kauheasti on kamut onnitelleet jossain ihmeen vasebuukissa. Käsittämätöntä, mutta Iiron synttärikuvalla on tähän mennessä jo 185 tykkääjää ja lisää tulee. Iiron syntymäpäivän täytyy siis olla vallan Tapaus, koskapa se on huomioitu ihan valtakunnan mediassakin.

Synttärisankari juhlii hyvin vaatimattomasti. Ei lahjoja, sillä lahjoihin varatut rahat on pyydetty lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen päättömien vinkulelujen teho-osaston perustamiseksi. Yhtään lahjoitusta ei kumma kyllä ole tullut. Herkkuja on sentään illalla tiedossa. Kanan filettä, ai jai! Nam!

Yritän olla mahdollisimman arvokkaan näköinen. Tässä vain nojailen ja mietiskelen.

Posted with Blogsy

Naisen tuoksu

Naisen tuoksu on ihana elokuva.

Naisen tuoksu on myös koirapojalle ihana, täynnä lupausta. Naisen tuoksua on vaikea vastustaa. Se viekoittelee polkujen varsilla, puistoissa ja pihoilla. Sen perässä miehen on kahlattava vaikka kaulaansa myöten lumessa, että pääsee huumaavan tuoksun äärelle.
Naisen tuoksu saa jotkut koirat jopa ulisemaan yksin kotona, kun ikävä naisen luo iskee.  Jotkut sulhot jättävät ruoan kuppiinsa, sillä kukapa sitä ruokaa kaipaa, kun sisuksissa palaa rakkauden tuli.

Naisen tuoksu oli Lennille kohtalokas. Hormonien hurjistunut hyrinä aiheutti eturauhasen suurentuman ja lääkärireissun. Naisen tuoksu maksoi 170 euroa.

Lenni: Anna mun olla se mies mikskä mä halusin tulla,

anna mun antaa se mitä sä halusit multa.
Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin,
mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii.
Anna mun säilyttää se voima mun sisällä,
se sama voima, kun isällä.
Mutsi kysy, luuleksä olevas Al Pacino,
sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.

Posted with Blogsy

Lenni ottaa aurinkoa

Emännän aamukahvipaikka on sohvan nurkassa. Varusteena on kirkasvalolamppu ja iPad sekä tietenkin mukillinen vahvaa mustaa kahvia. Tarkoituksena on selviytyä elävien kirjoihin noin puolessa tunnissa, mutta joskus menee pidempäänkin.
Lennin paikka on sohvan vieressä, emännän jaloissa. Nokka kohti "aurinkoa". Lenni pitää huolen siitä, ettei kirsu pääse haalistumaan talvella. Joillakin valkoisilla kääpiösnautsereilla talvinenä on vaaleanpunainen.
Siinä sitä sitten yritetään yhdessä heräillä sen verran, että emäntä pääsee töihin stressaamaan ja Lenni päiväunosille. Johan tuota valvottiinkin melkein tunti.

Posted with Blogsy

His Royal Highness King Lenni

Iirosta on ollut tässä blogissa paljon juttuja. Syykin on selvä. Iirolle sattuu ja tapahtuu. Tai oikeastaan, Iiro saa aikaan sattumuksia ja tapahtumia. Iiro touhuaa kaikenlaista ja aina sata lasissa. Rapatessa roiskuu, tuumii Iiro, eikä anna sen haitata. Yksi Iiron lempinimi onkin "Löyhäpäinen Vöyhäke", joka kyllä sanotaan suurella hellyydellä.  Iiro on vilkas, suorastaan höselö eikä järki päätä pakota. Iiron aivot on kuin lasten kuulapeli: yritäpä saada  se pikkuinen kuula (=herne) osumaan edes johonkin reikään.

Lenni on puolestaan luonteeltaan hyvin rauhallinen ja harkitseva. Se istuu ja odottaa kaikessa rauhassa, vaikka puoli päivää, jos on tarpeen. Lenni ei turhista hötkyile. Lenni on käytökseltään niin arvokas, että se on saanut lempinimen kuningas Lenni. Lenniä ei pikku asiat hetkauta. Se saattaa vilkaista kulmiensa alta, mitä maailmalla tapahtuu, mutta on kuitenkin sitä mieltä, että loppujen lopuksi maailma pyörii hänen ympärillään. Lenni ei lenkillä alistu isommillekaan koirille. Lenni myös kuvittelee päättävänsä minne mennään ja kulkee porukan keulassa pää ylväästi korkealla. Lumeen tai veteen kuningas Lenni ei astu, vaan odottaa palvelusväen nostavan Hänen Korkeutensa hankalan kohdan yli. Jos palvelusväki ei kanna, niin sieltä ylpeän kuoren alta paljastuu...

Jäyhä Jöpöttäjä   (sukua Aku Ankan Jäyhälle Jököttäjälle)

Tästä en liiku.

En voi kävellä,  liikaa lunta.

En tule, siellä sataa.

En ainakaan katso kameraan.

En tule, liian kylmä.

Sillä jos homma ei toimi, niin Lenni ottaa jöpötysilmeensä ja -asentonsa ja sitten viimeistään on kaikille selvää, kuka täällä määrää. Lenni ei kävele metriäkään, jos jokin asia on pielessä. Mikään ei ole niin jääräpää, kuin vakaan päätöksen tehnyt kääpiösnautseri.

Posted with Blogsy