perjantai 19. joulukuuta 2014

Puolensa kullakin

Tasapuolisuuden nimissä Lennikin joutuu vihdoin ja viimein heittämään kesäturkkinsa.  Paras trimmi olisi Lennin mielestä pintapuolinen sipaisu, vartissa valmista-tyyliin. Mutta kun Lennin turkki on niin järkyttävän paksu, niin perusteellisempi nyppiminen on tarpeen, jotta myös Lennin ulkopuolinen kauneus paljastuisi sisäpuolisen kauneuden lisäksi.

Lenni makaa trimmauspöydällä kuin härski silli kyljellään ja on minuutin päästä sitä mieltä, että toispuolinen  turkki olisi ihan jees. Toispuolisesti  trimmattu koira olisi kovin mielipuolinen näky, joten kylkeä on käännettävä välillä, sanoo emäntä. Yläpuolinen karva kutittaa ikävästi, alapuolinen ei niinkään, joten siihen ei ole tarvis Lennin mielestä koskea.
Eikä jalkakarvoihin. Ei edes kammalla.
Takuulla tulee taas poikkipuolista tekstiä ja kiukkuisia katseita. Kun Lenni hermostuu, siinä on trimmaajalla tuonpuoleinen jo lähellä. (Ainakin Lenni luulee niin.)

Voiko kuninkaallisia muka kohdella näin?


2 kommenttia:

  1. Aivan kuin lukisin näitä postauksia, kuin olisin voinut sanoa kaiken omasta suustani:D Mila -vihaa- jalkakarvojen kampaamista ja nostelee niitä jatkuvasti harjatessa. Ja se turkki, se on niin paksu, ettei pitkässä karvassa edes kampa meinaa kulkea selkäkarvojen läpi. ...Karkeudesta puhumattakaan. Onneksi meidän neiti on kanssa nyt lyhyessä karvassa, turkinhoito on paljon helpompaa, vaikka ulkona pitääkin kulkea puku päällä.

    VastaaPoista
  2. Aatu komppaa Lenniä. Liekö muhojen erityispiirre?

    VastaaPoista