Perhekuva

Stressaaja sai päähänsä haluta perhekuvan. Sellaisen perinteisen kuvan, missä on isä, äiti ja lapset siististi puettuna ja tukat vedellä kammattuna taaksepäin. Siinä seisotaan ryhdikkäästi rivissä ja tuijotetaan vakavana kameraan. Vanha kunnon perhepotretti siis.

Aika varattiin valokuvausliikkeeseen eräälle iltapäivälle klo 16. Pakkasta oli ulkona 28 astetta ja hiukset olivat painuneet pipon alla lyttyyn. Niitä piti pöyhiä. Neule oli kehittänyt yhdessä takinvuorin kanssa Olkiluodon ydinvoimalan vuosituotantoa vastaavan sähkövarauksen, joka siirtyi siinä pöyhiessä myös hiuksiin. Kampaamisen ansiosta lopulta kaikki karvat sojottivat ylös ja sivulle. Tarvittiin siis oikeasti vettä ennen kuin kameran eteen saattoi astella pönöttämään.

Toisin kuitenkin kävi. Stressaaja huomasi kohta istuvansa aivan kippurassa studion lattialla, varpaat vieressä kyykkivän juniorin takalistossa. Olikin muuten hyvä potkia murkkumonsterista hymy esiin.  Futari makasi lattialla pitkin pituuttaan ja perheenpää nojasi stressaajan olkapäähän niin raskaasti, ettei hyvästä ryhdistä ollut enää tietokaan tai se kävi jo pitkäkestoisesta voimaharjoituksesta. Iiro kurkki futarin jalkojen välistä ja Lenni seisoi kahdella jalalla etutassut mamin reidellä hakien tukea sekin. Hymyile siinä epämukavassa asennossa sitten.

Luit ihan oikein. Koirat pääsivät tietenkin mukaan perhekuvaan. Lenni oli jälleen kerran luotettava yhteistyökumppani ja asettui kuvattavaksi minne vain pyydettiin. Ennen kaikkea se malttoi istua paikoillaan kuvaamisen ajan tosi hienosti.
Iiro taas... Joo, tietäähän sen. Ei ole Iippo Piipponen luotu paikallaanolijaksi. Joten Iiro oli valokuvissa oikealla,
vasemmalla,
jalkojen välissä,
sylissä,
kaikkien takana,
kaikkien edessä (tietysti takapuoli kameraan päin),
välillä eteisessä,
välillä studion nurkassa
ja välillä kuvaajan jaloissa.
Voi elämä niitä kuvia!
Iiron ja Lennin ansiosta vältyttiin yhdeltä jäykältä perhepotretilta.

Stressaaja odottaa kauhunsekaisin tuntein koekuvia ja laskua. Periiköhän kuvaaja jotain riekaleiksi menneistä hermoista?

Selfie

Posted with Blogsy

Pakolaiskriisi ja vähän muutakin

Uuden vuoden yöstä selvittiin tänä vuonna kohtuullisen hyvin. Turvapaikanhakijoita oli jonossa kaksi; Lenni haki turvapaikkaa sängyn alta ja Iiro mamin kainalosta. Turvapaikat myönnettiin ilman sen kummempia poliisin, tulkkien tai muidenkaan ammattiauttajien apua. Turvapaikanhakijoille kelpasi talon tarjoama muona varsin hyvin eikä mielenosoituksia näkynyt keittiön suunnalla. Talon ulkopuolella oli mikälie-pakolaisvastainen selkkaus, jossa paukkeesta päätellen ammuttiin myös järeämmilläkin aseilla. Polttopulloja ei onneksi viskottu kohti pakolaisten majapaikkaa.

Sn verran elintasopakolaisten verta taitaa Lennissä ja Iirossa olla, että vanha kuljetuskalusto ei enää kelvannutkaan vaan meni vuodenvaihteessa uusiksi. Kyllä nämä pakolaiset tulevat kalliiksi! Mamin pikkuautoon oli hankala saada kahta häkkiä mahtumaan eikä niillle ollut itseasiassa mitään muuta paikkaa kuin takapenkki. Siitä syystä auto oli aina likainen, hiekkainen, kurainen ja karvainen sekä takapenkiltä löytyi puolet metsän risuista ja neulasista. Nyt se koko revohka mahtuu niin nätisti uuden ajoneuvon perään että ai jai! Se sitten on kiva ajatus, että takapenkille pääsee ihmiset ihan oikeasti istumaan. Vau!

Anna jo se namu!

Posted with Blogsy

Pois mukavuusalueelta

Onhan se uskottava, kun samaa asiaa tulee useammasta suunnasta. Ensin siitä puhui työpaikalla pomo. Sitten joulupäivänä Hesarin artikkelissa sivuttiin asiaa. Sen jälkeen töihin liittyvä kirja ryöpsäyttää saman asian silmille heti ensimmäisillä sivuilla. Siis minkä?

Kysymys on siitä, että ihmisen pitää mennä pois mukavuusalueeltaan, jos haluaa kokea jotain uutta. Jännitys  ja pieni pelko on hyvä asia. Elämästä tulee sillä tavalla mielekästä.

Hankalia tunteita aiheuttavia tilanteita ei kannata vältellä, koska se saa luopumaan itselle tärkeistä asioista, sanoi Hesarissa haastateltu psykiatri.

Siispä tarttumaan härkää sarvista ja oikeasti pois omalta mukavuusalueelta eli tutuilta lenkkipoluilta.

Jo vuosia sitten eräs asiakas kertoi juoksuttavansa koiriaan vapaana muutamassa paikassa eri puolella kaupunkia. Rauhallisia metsäreittejä, polkuja ja kiva maasto. Eikä muita koiria tai ihmisiä häiritsemässä.

Ajatus putkahti päähän tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina, kun aurinko paistoi kauniisti ja pakkasta oli -4 astetta. Ihanteellinen keli juoksuttaa koiria vapaana metsässä. Kun vain tietäisi missä...

Kolme isoa koiraa omistanut asiakas tuli kuin tilauksesta mieleen, ja ei muuta kuin suunta kohti yhtä asiakkaan mainitsemaa paikkaa. Hiukan kävi mielessä pelon häivähdys, että eksyyköhän sitä siellä, kun ei ole koskaan siellä suunnalla käynytkään. Anova vilkaisu kohti suunnistustaitoista perheenpäätä ei tuottanut tulosta, mies vain ynähti suklaarasian ja kirjan takaa. Sieltä ei ollut seuraa saatavissa.

"Pois mukavuusalueelta, pieni jännitys on vain hyväksi. Koskaan et koe mitään uutta, jos et uskalla kokeilla... " Pieni joulutontun näköinen ukkeli istui olkapäällä ja kuiskutti korvaan kiihkeästi. "Osaat kyllä, ei ole mahdollista eksyä, jos vain katsoo tarkasti ympärilleen ja painaa polut mieleensä!" Samaan aikaan aurinko oli jo laskeutumassa mailleen, joten oli toimittava nopeasti. Nyt tai ei ollenkaan - ainakaan tänään. Oli kyllä tyhmää lähteä vieraaseen metsään, juuri ennen hämärää, mutta se ei pelaa, joka pelkää. 

Valmistautuminen tapahtui pikavauhtia, mutta kuitenkin kaikki tärkeät asiat huomioonottaen. Ensin pissalle, ettei tarvitse metsässä kyykistellä kylmässä. Sitten sopivasti vaatetta päälle reipasta kävelyretkeä varten.  Pari fleeceä ei ole ollenkaan liioittelua, kun koirat kuitenkin pysähtelevät välillä haistelemaan. Fiksu ihminen pukee mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän. Hyvän fiiliksen pilaa paleleminen, joten sitä ei saa päästää tapahtumaan. Fleecet siis päälle, toppahousut ja toppatakki. Pipo ja rukkaset.

Sittten viimeistelyksi kaikki turvavarusteet:

Joulupukin tuoma heijastinliivi on ehdoton turvavaruste. Oli valmistauduttava siihen, että erämaasta stressaajaa etsii moottorikelkkapartio ja olisi aika noloa jäädä pelastajien alle pimeässä. (Se ei kyllä tullut mieleen, että pelastuspartiot eivät voi karauttaa korpeen kelkoilla, koska lunta ei ole milliäkään.)

Otsalamppu, jos pimeys yllättää korvessa. Näkee ainakin olevansa eksyksissä.

Koirielle heijastinhuivit kaulaan. Kts. kohta moottorikelkat. Lisäksi on mahdollista, että joku hullu ajelee metsäautoteillä autolla. Joten heijastimet heilumaan koirillekin.

Koirien makupalat. Niillä saa koirat houkuteltua takaisin omistajan luo.

Tai sitten ne voi heittää nälkäiselle susilaumalle alkupaloiksi ja pinkoa itse sillä aikaa pakoon, ennen kuin päätyy pääruoaksi.

Kännykkä mukaan, totta kai.

Perheenpäälle tarkka selvitys siitä, minne suuntaan oli menossa ja miksi. Ketä oli mukana ja miksi. Ja että piti tulla hakemaan, jos eksyjä soittaa. "Ai miksi?", ynähti perheenpää ja jatkoi suklaan syömistä.  Siinä se sitten tuli, reissun heikoin lenkki. Pelastussuunnitelma ontuu, jos pelastaja ei ymmärrä tehtäväänsä. Olkoon. Aurinko laskeutui alemmas, eikä ollut enää minuuttiakaan aikaa hukattavaksi. 

Ei muuta kuin koirat autoon, "turvavarusteet" etupenkille ja sitten menoksi.

Pienen ajomatkan jälkeen löytyi asiakkaan mainitsema paikka. Auto parkkiin ja koirat vielä hihnaan. Oli syytä ottaa tilanne haltuun ja tsekata alue, ennen kuin päästää sessut vapaaksi. Poikkeuksellisen älykästä ajattelua stressaajalta.

Polkuja oli jo lähtöpaikalla joka ilmansuuntaan. Koska ei tiennyt yhtään, minne päin kannattaisi lähteä, oli vain valittava yksi ja lähdettävä katsomaan minne se vie vai viekö se yhtään minnekään.

Ja veihän se. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, mutka... Helppoa kuin heinänteko! Sähkölinja tuolla. Polkujen risteys, toinen risteys ja kolmas. Koirat nauttivat, kun pääsivät vihdoin juoksemaan vapaana. Iiro pinkoi innoissaan mäet ylös, tuli luokse takaisin täyttä laukkaa ja pinkoi uudestaan saman mäen päälle odottamaan Lenniä ja emäntää. Iirolle voisi merkitä kolminkertaisen matkan treenipäiväkirjaan.

Aurinko painui taivaanrannan taakse ja piti kääntyä takaisin. Jännä juttu, menomatkalla ei ollut huomannutkaan, miten monen risteyksen ohi oli tullut. Hm...

Mutta ei hätää! Viimein mutkan takaa tuli näkyviin oma pikkuauto, joka odotti kiltisti retkeläisiä.

Stressaaja heittäytyi hikisenä ja  tyytyväisesti huokaisten etupenkille. Olipa ollut mainio retki! Voisikin vilkaista, että mitä Sport Tracker kertoo reissun pituudeksi.

Ei per...hana! Akku loppu.
Ei siis olisi voitu soittaa ketään hakemaan. Olipa onni, ettei eksyttykään.

Ja huomenna mennään taas! 

Nyt kyllä nukuttaa!

Joulurauhaa!

Stressaaja haluaa toivottaa kaikille rauhallista joulua.
Joulun sanomasta muistuttaa kauniisti perinteinen seimiasetelma.
Kuvassa myös kaksi aasia, jotka vartioivat laumaansa yötä päivää...
Jouluiloa!

Kärsimysviikko

Niin se mies sitten lähti.
Viikoksi ties minne hurvittelemaan. No ei sentään - työmatkalle se lähti.
Ihan kauhea homma kun joutuu yksin käyttämään koirat ulkona. Jokaikinen  päivä. Ja vielä monta kertaa päivässä. Miten se on mahdollista? Siis aamullakin ennen työpäivää???
Ei oo todellista.
Kuka sitten istuu puoli tuntia kirkasvalolampun ääressä ja lukee päivän lehdet ja tsekkaa feisbuukin kahvimuki kourassa. Ei kukaan! Äipän hommat jää ihan tekemättä! Järkyttävää!
Iltapäivällä onneksi on juniorin pakkotyö - ei kun anteeksi - kotityönä koirien ulkoiluttaminen lyhyesti eli ns. välipissatus.
Mutta sitten taas illalla joutuu ihan itse uudestaan, siis haloo - jo toisen kerran samana päivänä!! - pukemaan ihan hullun vaatteita päälleen, että tarkenee ulkoiluttaa koiria. Aika epistä! Kävele siinä sitten pilkkopimeessä taas samaa rundia niitten kaa, ei mitään järkee.

Tuolleen vaan lähtee työmatkalle ja jättää kaiken vastuun yhden pienen naisen heiveröisille harteille. Kyllä vastuu painaa. Yh-äidin elämä on tosi raskasta. Varmaan joutuu käymään jossain ulkona syömässä, kun eihän tässä ehdi mitään ruokaa enää tekemään. Ja shoppaillakin täytyy, kun oikeastaan ei oo mitään päälle pantavaa iltalenkille. Ei kai kukaan käy samoilla vaatteilla aamu- ja iltalenkillä?
Luultavasti täytyy myös varata kampaaja. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos kampaus kärsii pipon alla.
Eniten kyllä huolestuttaa Lennin ja Iiron selviäminen. Raukkaparoilta puuttuu ihan kokonaan nyt miehen roolimalli. Henkinen kehitys kärsii, se on selvä.

Kielitaitoa

"Miksi sinä opetat meidän koiralle ruotsia?"

Ääni kuului teemukin takaa. Perheenpää istui iltapalalla keittiön pöydän ääressä ja seurasi Lennin opetustuokiota eteisen puolella. Ääni oli hieman närkästynyt. "Ruotsia!?"

"No mitä sitten! Samahan se on, mitä sanaa käyttää." Lenni oli opettelemässa rally-toko liikettä, jossa koira tulee istumaan ohjaajan eteen. "Sitä paitsi Eteen-käsky on jo käytetty agilityssä. Kom! on ihan hyvä käskysana eikä Lenni tiedä, että se on ruotsia. Itse asiassa käskysana saa olla vaikka swahilia, sillä ei ole mitään väliä!" Rouva koirankouluttaja alkoi jo hikeentyä. Osaksi siitä syystä, että palkkaamiseen tarkoitetut makkarat hupenivat uhkaavaa vauhtia väärän koiran suuhun. Iiro-ipana, notkeana kuin mato ja pitkäkaulaisena kuin kirahvi, onnistui ujuttamaan kuononsa Lennin avointen leukojen eteen ja sieppasi taitavasti pitkällä kielellään makkarat parempiin suihin. Varsinainen työntekijä, poloinen Lenni, haukkasi kirjaimellisesti tyhjää. Ruskeiden silmien katse oli sydäntäsärkevän surullinen.

Keittiöstä kuului mutinaa. Jotain, mistä ei saanut selvää. Sekin vielä! Jos urputtaa, niin urputtaisi edes niin, että sen kuulisi! Sitten se tuli:

"No sano nyt edes vähän enemmän kurkkuäänteellä Komm!, niin se olis sitten saksaa. Parempi saksa kuin ruotsi."
"Ai jaa, svensktalande, bättre folk ei siis päde koiriin?"

Hetken mietiskelyn jälkeen oli annettava kuitenkin pieni myönnytys. Snautseri on oikeastaan saksalainen rotu, joten voisihan sitä kuitenkin vähän harkita. Jos sitten haluaa kaksikielisen koiran. Tai siis yksikielisen...yksi pitkä kieli kyllä riittää koiralle. Mutta siis kahta kieltä puhuvan. Mutta eihän koirat puhu muuta kuin koiraa... Äääh! Antaa olla!

Luffe, kom hit, så får du mat!

Posted with Blogsy

Haasteellinen homma

Stressaajan koirablogi sai Liebster Award -haasteen. Aatu-hauva laittoi haastetta tulemaan, kiitos Aatu ja sihteeri! ”Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.”

Säännöt:

1 Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2 Vastaa sinut haastaneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3 Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansainnutta blogia, jolla on alle 200 seurajaa.
4 Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille blogeille.

Aatu esitti meille seuraavat kysymykset:

1 Missä teidän perheenne koirat nukkuvat yönsä?

Molemmat koirat nukkuvat omissa sängyissään. Tai sitten toistensa. Lenni on vallannut nimittäin Iiron pedin. Lenni on vuosikaudet karttanut donitsi-mallisia petejä, sillä pikkupentuna se innostui nylkyttämään petiään niin kovasti, että satutti siinä touhussa itsensä. Vasta nyt kypsillä kymmenillä donitsin pyöreät ja pehmeät muodot ovat alkaneet uudestaan viehättää, sillä seurauksella, että Iiron donitsi on nyt sitten Lennin. Lennin divaani jäi Iirolle. Joka ikinen ilta meillä nähdään sama näytelmä: Lenni menee makkariin ja kävelee suoraan Iiron pedille. Iiro tulee perästä, katsoo omaa petiään kaipaavasti, jossa Lenni on jo nukkuvinaan, ja hieman alistuneesti kääntyy pois ja käpertyy pieneksi keräksi Lennin divaanille.

2 Mistä leluista teidän perheenne koirat tykkäävät eniten?

Lenni ei perusta juurikaan leluista. Kotona lelut saavat lojua lattialla, ne eivät kiinnosta juurikaan. Lennin mielestä ihaninta on varastaa sukkia tai alushousuja ja kuskata niitä olohuoneen pöydän alle.

Iirolla on oma rrrrrakas päätön Fredrikson. Fredrikson oli joskus "eläessään" pupu, silloin kun sillä oli vielä pää ja muut ruumiinosat. Sitä pitää nuutata ahkerasti ja pitkin päivää. Kun perhe palaa töistä/koulusta kotiin, niin Iiro tulee ensin ovelle vastaan, sitten lähtee kovaa vauhtia hakemaan Fredriksonia ja tulee sen kanssa uudestaan ovelle. Saapujan tehtävä on ottaa Fredrikson Iiron suusta, ihailla sitä arvostavasti ja antaa se heti takaisin Iirolle.




3 Mitä teidän perheenne koirat harrastavat?

Tämä on helppo! Nukkumista ja syömistä pääasiassa. Ulkoilua ja tyttöpissojen haistelua. Mamman kanssa Lenni treenaa tällä hetkellä rally-tokoa ja Iiro agilityä. Joskus muinoin molemmat koirat harrastivat kauneuskilpailuja, mutta ne ovat jääneet jo vähemmälle.

4 Miten teidän perheenne koirat ovat saaneet kutsumanimensä?

Lenni sai kutsumanimensä ajomatkalla Kajaanista kotiin. Pienenpieni sisupussi näytti luontonsa jo matkalla ja pureskeli terävillä naskaleillaan emännän turvavyötä sen minkä kerkesi. Matkan aikana siinä perheenpään kanssa maisteltiin erilaisia nimiä alkaen Charliesta (liian hankala ääntää pakkasessa) päättyen Viliin (liian tavallinen). Jossain kohtaa matkaa se sitten kolahti: emännän sylissä siinä vaiheessa umpiunessa nukkuva pikkuinen on Lenni. Se nimi tuntui heti omalta.

Iiro sai nimensä ennen kuin meillä oli edes tietoa toisesta koirasta. Aluksi Iiro oli siis emännän mielikuvituskaveri! Emäntä alkoi sitten vain höpötellä ääneen, että pitäisi saada yksi pieni pippuri meidän perheeseen. Iiro tuntui oikealta nimeltä pienelle pippuripojalle. Sitä kun tarpeeksi hoki, niin toive toteutui. Kasvattaja-Anne oli päättänyt hankkia jalostuskoiran ja tarjosi yhteisomistuskoiraa meille. Ja niinpä Iiro oli löytynyt.

5 Onko teidän laumanne pomo koira vai ihminen? Kuka?

Haa! Vielä helpompi kysymys! Todellinen pomo ja koko lauman johtaja on tietenkin emäntä.Ei epäilystäkään! (Perheenpää saa olla siinä luulossa, että hän on perheenpää. Asian oikea laita valkenee varmaan hänelle jossain vaiheessa.)

6 Mikä on teidän perheenne koirien lempiruoka?

Lasketaanko lempiruoaksi myös puruluut ja herkkupalat? Tähän on nimittäin tosi vaikea vastata yksiselitteisesti. Lenni ja Iiro saa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen melkolailla samanlaista huttua; tuttua ja hyväksi havaittua nappulaa riisin tms. kera aamulla ja raakaa lihaa, puuroa tms. kasvissoseen tai hedelmien kanssa illalla. Ruoka on aina hyvää ja sen kimppuun täytyy suorastaan hyökätä, kun lupa syömiseen on saatu. Mutta ehkä erikoisherkkua on makkara, koska sitä saa niin hirveän harvoin. Yleensä se on ollut treenipalkkana eikä siis ihan ruokana. Kuivattu broilerinfile on myös herkkua.

7 Mitä tekisit mieluiten huomenna?

Lähtisin katsomaan juniorin jalkapallopeliä. Mutta koska matka on liian pitkä, enkä sinne pääse, niin toiseksi parhain vaihtoehto on nukkuminen ja laiskottelu. Pojan hyvällä kaverilla Eetulla oli lapsena huippuilmaus asialle: kalsaripäivä. Silloin ei poistuta kotoa eikä kalsareista luovuta.

8 Miten teidän perheenne koirat matkustavat?

Riippuu siitä, minne ollaan menossa ja millä kokoonpanolla. Jos autossa on tilaa kahdelle häkille, niin kumpikin koiruli matkustaa omassa häkissään. Jos taas tilaa ei ole häkeille, niin Lenni matkustaa emännän jalkatilassa ja Iiro takapenkillä poikien välissä. Tästä on vielä yksi variaatio olemassa, nimittäin Iiro häkissä ja Lenni jalkatilassa. Kaikki riippuu siis matkalaukkujen määrästä.

9 Kiinnostaako kaverikoiratoiminta?

Kyllähän se kiinnostaisi, mutta näistä kahdesta hepusta ei taida olla siihen hommaan. Lenni on kaikille ystävällinen mutta kommunikoi murisemalla, joten jotkut saattavat luulla sitä vihaiseksi. Syliin nostamisesta Lenni ei välitä pätkääkään. Iiro on taas arkajalka, eikä tykkää siitä, että vieraat (varsinkaan lapset) lähestyvät sitä. Pelottavia on myös kaikenlaiset kulkuvälineet; rollaattorit, pyörätuolit jne. Joten no way.

10 Tykkäävätkö perheenne koirat lumesta?

Miten sen nyt ottaa. Lumi on ihan kivaa niin kauan aikaa kuin se pysyy maassa. Tassuun, mahaan ja partaan tarkertuva lumi on pyllystä. Lenni ei voi kävellä, jos lumi tarttuu karvoihin. Iiroa se ei haittaa niin paljon.

11 Milloin teille tulee uusi koira?

Oi ja voi! Sen kun tietäisikin. Kyllä se tulee, enemmin tai myöhemmin. Perheenpää on ilmoittanut, että ei tule enempää koiria, mutta se ei vain tiedä vielä. Kts. kysymys 5. ;0)

Fatalisti emäntä uskoo, että oikea koira tulee oikeaan elämäntilanteeseen.
--------------------

Haastetaanpa sitten seuraavat blogit:

Ruma pieni talo

Terrieripojat ja paimentyttö

Näistä olisi mukava kuulla uusimpia kuulumisia!

Lisäksi aktiivinen blogi Kolmiokorvat

Koirablogeja en taida muuten tähän haastaa, koska haaste näyttää kiertäneen jo kaikki seuraamani blogit. Mutta ottakoon kopin ken tahtoo!


Kysymykset:

1. Millaisia blogeja seuraat?

2. Mistä keksit aiheet blogiteksteihisi?

3. Mistä unelmoit tällä hetkellä?

4. Jos voisit muuttaa jotain, mitä se olisi?

5. Mikä on halvin hupisi?

6. Mistä et voisi koskaan luopua?

7. Jos saisit haastatella blogiisi jotain kuuluisaa henkilöä, kuka se olisi?

8. Maailman turhin asia/esine on...?

9. Mikä vie tällä hetkellä eniten aikaasi?

10. Mikä on parasta bloggaamisessa?

11. Minkä kysymyksen haluaisit esittää itsellesi? Saat myös vastata kysymykseesi.